...heräsin jo ennen kellon soittoa. Kello oli herättämässä, koska telkkarissa oli pyörinyt tiistaina mainos, jonka uhriksi jouduin. Lähdin kauppaan vitkutellen, mutta sain suunnilleen mitä halusin.
Menin kirpparille, mutta en ostanut mitään. Ulko-ovella vastaan tuli nainen, jonka pieni lapsi on kuollut vuosia sitten epäselvissä olosuhteissa. En ehtinyt sanoa naiselle moi, enkä tiedä huomasiko hän minua.
Liikennevaloissa viereeni pysähtyi nainen, joka hymyili minulle. Huomasin, että hänellä oli kassissa kaksi Subia. Tajusin, että on lounasaika ja elämäni päivärytmi on niin sekaisin, että minulle käsillä oli lähinnä myöhäinen aamiaisaika.
Kävelin kotiin ja erään talon edessä istui mies, jonka vieressä oli muovikassi, jossa oli laatikollinen olutta. Teki mieli istua viereen ja kysyä: "Mikä sinun elämäntarinasi on, miksi istut täällä ennen puoltapäivää olutlaatikko vierelläsi?"
Kotitalon kulmalla oli postinkantaja. Odotin hetken meidän rapun ovella, että hän tulisi, koska en jaksanut kaivaa avaimia laukun pohjalta. Postinkantajalla avain oli jo valmiiksi kädessä.
Asunnon avainta hänellä ei sentään ollut.
Ystävältä tuli kirje, jossa oli lehtileike banaanilaatikoiden hamstraamisesta. Siitä kun on tullut lehden mukaan ilmiö.
Kerrankin olen trendikäs.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti