-->

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Vuorovaikutus

Tällä viikolla kävi jo kerran niin, että kun mieleen tuli hyvä ajatus, niin myöhemmin en sitä enää muistanutkaan kun en heti kirjoittanut ylös.
Nyt kun kauppareissulla tuli taas uusi hyvä ajatus, päätin kirjoittaa muistiin.

Jos vuorovaikutus on vahingoittavaa (mitä se sitten tarkoittaakaan), niin onko oikea vaihtoehto olla olematta vuorovaikutuksessa.
Voiko sellainenkin vuorovaikutus vahingoittaa, jota ei ole.

Kyse on klassisesta "suku on pahin" -tilanteesta.
Tekemisissä pitäisi olla, koska suku.
Tekemisissä ei kuitenkaan olla.
Paras vaihtoehto minun mielestäni ei ole se, että osapuolet eivät ole keskenään tekemisissä, koska erossa oleminenkin tekee vahinkoa.
Ikävän tunnetta ei voida myöntää, vaikka kaipaus on.
Mutta muita vaihtoehtoja ei voi miettiä, koska toinen osapuoli ei halua pitää yhteyttä toiseen.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Laiskuuden johdattama

Muutama viikko sitten mietin, että pitäisi laittaa pyykkejä kaappiin. Istuin koneella ja pohdin, että kai siihenkin toimeen joku vinkki netin syövereistä löytyy.
Ei huvittanut nousta pyykkejä viikkaamaan, joten googleen hakusanat "pyykit kaappiin".
Löysin nettikirjan, jonka sain juuri äsken luettua.
Ei paras lukemani kirja, melkeinpä tuskastuttavan pitkä ja etenkin henkilöhahmoissa oli hankala välillä pysyä perässä, mutta päätin kuitenkin lukea loppuun asti.
Sivuja oli 428 ja kirjan nimi on Kuntoutujan tie.

Pyykkejä sain kirjan lukemisen aikana laitettua kaappiin jonkin verran, mutta en tämän kyseisen kirjan inspiroimana...

tiistai 17. lokakuuta 2017

Vaikutteille altis

Luin KonMarin.
En tiedä mitä siitä pitäisi ajatella.
En alkanut siivota, en kasannut kaikkia vaatteita tai kirjoja lattialle.
Mutta laitoin muutaman jutun myyntiin - kaupaksi eivät toki ole menneet.

Kirjan järkevin ajatus oli sivuilla 188 - 191, tavaroista pidetään kiinni, koska joko takerrutaan menneisyyteen tai pelätään tulevaisuutta.

Jos ihan hiljaa uskallan sanoa, niin enemmän olen menneisyyteen takertuja, vaikka tulevaisuuskin pelottaa.

torstai 21. syyskuuta 2017

Murtumakohta

Takana viikonloppu ja juhlat. Sivistynyt minä ajattelee, etten tarvitse viinaa mihinkään ja pystyn käsittelemään tunteitani muutenkin. Olen niin paljon viinan aiheuttamaa pahaa nähnyt, että itselläni ei ole tarvetta juoda. Tulee vaan entistä pahempaa jälkeä, kyllä asioiden käsittelyyn pitää olla muukin tapa.
Ja sitten kun hiukan pääsee lipsahtamaan, niin tajuan puhuvani muille elämäni kolmesta isosta kriisistä. Välillä pitää hiukan itkeä, välillä pitää kävellä yksin lähellä olevan koulun ympäri ja odottaa, että taskussa oleva puhelin soi. Eikä se soi.

Hyvä puoli näin muutamaa päivää myöhemmin ajateltuna on se, että tiedän ettei elämäni kolme keskeistä kriisiä ole minnekään kadonnut, vaan vielä on käsiteltävää. Ainoastaan yhden näistä kriiseistä voisin enää käsitellä asianosaisen kanssa.
Huono puoli on se, että en pääse eteenpäin. Ja se, että tiedän, että vielä on yksi iso kriisi jota salaan niin hyvin, että edes estottomassa tilassa se asia ei lipsahda.
Kuitenkin se taitaa elämäni neljästä kriisistä olla akuutein. Toisaalta se on asia, jolle en voi tehdä yhtään mitään.
Näin ollen kulutan energiaa kriisiin, jonka toinen osapuoli on vielä elossa.

Viikonloppuna kuulin paljon tarinoita. Ihmisjoukko, joka on tuntenut toinen toisensa pitkään ja yhteisen historian aikana on satutettu, loukattu, tehty vääryyksiä ja tyhmyyksiä ja vaihdettu kumppania tämän tietyn joukon sisällä, mutta silti tullaan toimeen yhä niin, että juhlia vietetään aina samalla porukalla.
Elämä on satuttanut, kolhinut ja näyttänyt nurjempiakin puolia ja ainoa "tasaista elämää" viettänyt tuossa ihmisjoukossa taitaa olla mieshenkilö, jolle ensimmäinen suurempi murhe elämässä tuli vasta noin 45-vuotiaana. Kauan sai elää niin, että vanhemmat siloittivat tietä ja pitivät poikaansa suojassa kuin pientä lasta. Toisaalta tämä sitten näkyy myös käytöksessä eikä sinänsä ole yllättävää, että kaikki eivät tämän ihmisen kommunikointitavasta pidä.

Syrjähdin aiheesta...
Viikonlopun jälkeen tutkin vanhoja kalentereita ja löysin päivämääriä ja vuosilukuja, joilla joskus oli merkitystä. Tai on vieläkin.
Löysin myös merkinnät tapahtumasta, jota täällä olen jo sivunnut.
Eli kun alkuun piti viimein päästä, elämäni HÄN oli täällä ke-to-yön.
Muistan to-aamun, olin väsynyt, mutta istuttiin keittiössä ja kun hän lähti, hän sanoi soittavansa perjantaina treenien jälkeen.
Jäin yksin ja hääräsin, siivosin kaappeja ja olin tyytyväinen, vihdoinkin alkaa tapahtua, nyt siivoan näitä kaappeja ja näytän olevani kunnon ihminen. Ja koska olin väsynyt, lasinen pullo putosi lattialle ja siivottavaa oli lisää.
Perjantai tuli ja sitä soittoa ei tullut.

Kuitenkin senkin jälkeen oltiin tekemisissä, vielä reilut 3 vuotta eteenpäin.
Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin haluaisin ehkä tietää mitä hänen mielestään tapahtui.

Olisiko hän tuolloin ymmärtänyt, jos olisin sanonut hänelle näin:
"Joo, mä tykkään susta ihan hirveesti, mut mä en oikein nyt voi vaan antaa mennä, koska jos mun äiti sais tietää susta, niin se haukkuis ensin mut ja sitten sut, vaikka ei susta mitään tiedäkään. 
Jos lapset sanois mun äidille susta jotain, mun äiti alkais uhkailla mua ja laittais mulle viestejä, joiden mukaan hänen tuttavat ja ystävät on sanoneet, että olen huono ja vastuuton äiti ja mut pitäis jättää perinnöttömäksi. 
Ja joo, olis kiva lähteä sun kanssa baariin tai muuten käymään jossain, mutta en mä voi kun kukaan ei hoitais lapsia; mun äiti ei suostu, koska hän ei kuulemma ole ilmainen lapsenvahti ja toisaalta, mä kuulemma aina vaan juhlin. 
Ja en mä oikeesti oo niin pärjäävä ja itsevarma kuin luulet, mä vaan joudun pärjäämään. Joka kerta kun sanot jonkun toisen nimen, sattuu. Joka kerta kun sanot jonkun toisen nimen, oletan, että olen hävinnyt, joku toinen on tärkeämpi. Vaikka oikeesti mä tykkään susta ihan hirveesti, eniten koko maailmassa.
Ja se yks mun kaveri sanoi, että vain sun seurassa on nähnyt mut onnellisena."

Ei kukaan voi ymmärtää tollasta, ei tollasta voi noin vaan sanoa.
Olisinko edes osannut tiivistää silloin kaikkea noin, vasta 3 vuotta olen ollut näennäisesti vapaa (äidin kuoltua). Nyt kun katsoo kauempaa, osaa ehkä paremmin analysoida.

Olisinko voinut sanoa, että mua on satutettu niin paljon, että mulle luottamus on tosi tärkeä asia. Sen takia mä en todellakaan ole kenenkään kanssa vain olemisen takia, vaan tarvitsen enemmän. Ja vaikka sun kanssa kaikki ei ole mennyt ihan putkeen (meneekö ikinä kenenkään kanssa), niin olet kuitenkin se, jota mä pidän turvallisena. 
Ja jos Vesalan biisi "Sinuun minä jään" olis silloin jo ollut olemassa, oltais voitu kuunnella sitä.


tiistai 11. heinäkuuta 2017

**

Eilisen ajattelun pohjalta on syntynyt lisää ajatuksia.
Aina oli kaksi naista, aina puheissa oli joku toinenkin.
Miten mun sitten olis pitänyt osata ajatella, että merkitsen jotain.
Muistan kun hän kertoi miten hänen kaverinsa tyttöystävä oli kysynyt, joko olemme yhdessä. Se tyttö, jolla oli pitkä nimi, josta käytettiin lyhyttä lempinimeä.
Hän oli sanonut, että ei.
Kuulin sen niin, että ei olla yhdessä, koska hän ei halua.

Oikeesti silloin piti hillitä itseään etten olisi rynnännyt sen tytön työpaikalle kysymään, että miksi hän oli sellaista kysynyt, tietääkö tai näkeekö hän jotain sellaista mitä minä en näe.
Tykkääkö se musta oikeesti.
Mutta en mennyt, koska eihän se nyt musta voi tykätä, siksihän me just ei olla yhdessä.
Näin ajattelin.
Ehkä vaan olis pitänyt mennä sen tytön töihin ja puhua.
Ehkä hän sitten olisi toiminut välittäjänä ja jotain olisi saatu aikaan.

********

Autossa oli vanha kirje, äidilleni kirjoitettu. Siinä hänen kummityttönsä purkaa monen sivun mitalta vihaansa, uhkaa ja raivoaa. Syyllistää ja syyttää.
Tajusin, että suvussa on sekaisin olevia ihmisiä monen haaran ja mutkan kautta.
Mikä onkaan sitten lopulta se tärkein sukupolvesta toiseen vaivaava asia, joka pitää saada katkeamaan.
Tai pitäisi.

Sukupolvesta ja sukuhaarasta toiseen ihmisiä, joita ei olla teipattu kasaan.

Samaan aikaan luen lehdestä juttua siitä, paljonko suomalaisella keskimäärin on tilillä rahaa ja miten pelkkä kädestä kiinni pitäminen on tärkeä läheisyyden muoto.

Raha ei onnea tuo, enkä ajattele sen edes helpottavan.
Kädestä voisi joku tulla pitämään.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

*

Ei tälle ajatukselle pysty keksimään otsikkoa, mutta kirjaan ajatuksen kuitenkin tänne.

Ajattelin joskus, että en halua lapsia yli 30-vuotiaana enkä myöskään halua lapsia monen miehen kanssa.
Yhden ihmisen kohdalla olisin tehnyt poikkeuksen.
Muistaakseni en siitä koskaan hänen kanssaan puhunut, mutta kaverini tästä tiesivät.

Tänään olen miettinyt sitä onko mua huijattu, petkutettu vai onko mulle vaan valehdeltu - mikä on oikea sana.
Muistan kun hän sanoi, että ei koskaan muuttaisi kerrostaloon.
No muutti sitten kuitenkin, en tiedä oliko kyse enemmänkin sitten siitä kenen kanssa sinne kerrostaloon muutetaan.

Toinen asia, ehkä pahempi.
Jos olen menettänyt hänet siksi, että en uskonut / tiennyt "kelpaavani", niin voiko siitä yksin mua syyttää, viestintä kun oli melko ristiriitaista.

Kun täytin vuosia, hän sai synttärikutsun, joka oli vain hänelle. Hän sanoi, että jos tulee, ei tule yksin.
Totesin, että kutsu ei ole avec. Hän sanoi, että aina on juhliin mennyt jonkun kanssa ja saa niin tehdä - no, etiketin mukaanhan asia ei näin ole.
Ei hän juhliin tullut, mutta jatkoille mentiin sinne missä hän oli, eikä siellä mitään naista ollut.

Toinen vastaava juttu oli se kun hän kertoi, että ei voinut muuttaa yhden neitokaisen luokse koska siellä oli kissoja ja hän on allerginen. Kyseinen neitokainen myös soitti hänelle minua haukkuakseen, kun olin kuulemma änkenyt kuokkimaan ja pilaamaan muiden juhlat - kyse oli tilaisuudesta, jonne minut oltiin kahden henkilön toimesta kutsuttu ja paikalla olemiseen oli hyvä ja perusteltu syy.

Kolmas kerta olikin sitten se, kun menin kylään ja kysyin kuka sun kainaloon pääsee. Ja taas - kainaloon pääsijöitä oli kaksi. Minä ja joku muu, nimi kyllä mainittiin, mutta en tiennyt kenestä puhuttiin - nyt tiedän. Samalla reissulla taisin kuulla lauseen: "En asu tässä enää kauan".
Muutto kerrostaloon oli jo tiedossa.
Tämä tilanne herättää ajatuksia... jos on muuttamassa avoliittoon, oletus on, että on seurusteltu jo jonkin aikaa. Mutta yhä minä pääsin kainaloon.
Ehkä minä en ole se ainoa, jota on huijattu.
Mutta ehkä olen silti ainoa, joka sai tietää, miten asiat meni.

Helpointa olisi puhua vielä vuosien jälkeenkin näistä asioista, saada selvyys ja vaikka joku pahoitteleva sana. Vaikka ei se mitään korjaa tai korvaa.
Mutta koska itse olen sellaisessa vaiheessa, että työstän paljon omaa menneisyyttäni, kirjoitan nämä asiat tänne, kun toinen osapuoli ei halua puhua.

Tarkistin yhden keikkapäivän, yhden minulle tärkeän bändin. Siitä keikasta on kahdeksan vuotta.
Näin hänet ennen keikkaa ja myöhästyin keikan alusta.
Hän oli menossa toisaalle, mutta pidin hänen näkemistään sillä hetkellä tärkeämpänä.
Mainitsin hänelle, että missaan nyt sen keikan sun takia.

Myöhemmin hän sanoi, että tajusi siitä lauseesta, että on mun kokonaan tai ei ollenkaan.

Ja paskat.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Vanhoja juttuja...

Olin joskus ihminen, joka ajatteli, että kun vaan rakastaa niin toisen voi parantaa vaikka riippuvuuksista.
En tiedä ajattelenko enää niin tai ajattelenko tuosta asiasta enää mitään.
Mutta sen tiedän, että aiemmilla kokemuksilla on ollut vaikutusta omiin ajatuksiini ja ensisijaisesti siihen miten uskallan luottaa.

Eipä sillä rakkaudella voinut toista parantaa ja tänään mietin onko riippuvuuksista kärsinyt henkilö puolestaan edes rakastanut oikeasti. Toisaalta kun mietin tapahtuneita asioita, voin todeta, että jonkinlainen arvostus kuitenkin on ollut, koska vaikka kotonakin tapahtui pahoja asioita, niitä kaikkein pahimpia ei koskaan tapahtunut siellä.

Miksi näitä asioita mietitään nyt.

Siksi että olen kohdannut paljon vastarintaa aikuisen lapsen taholta ja jotenkin siitä kaikesta kapinasta tulee sellainen olo, että tietääkö hän ollenkaan mitä kaikkea sitten kuitenkin kävin läpi ja mistä kaikesta hän ei ole tiennyt.
Tavallaan on kohtuutonta, että se, joka edesauttoi ns. loppuunpalamistani, ei saa osakseen mitään syyttäviä sanoja. Ei saa, koska ei ole ollut paikalla reilusti yli kymmeneen vuoteen.
Aiemmin se olisi sentään ollut mahdollista, mutta nyt konkreettisestikin mahdotonta.

Ei varmaan olisi pitänyt, mutta tein aikuiselle lapselle listan, jossa on pahimpia hänen isänsä tekemiä asioita, pahimpia jotka muistan.

Listassa on huumepiireissä oleskelu lapsen tärkeän juhlan aikoihin, pettäminen ja kaikki se paska mitä noista toilailuista voi seurata, hepatiittivaara oli olemassa, mutta ei sitten kuitenkaan sitä saanut.
Päätyminen psykiatriseen sairaalaan.
Ja terveyskeskuksen katkolle.
Ja vieroitukseen, joka jäi kesken.
Toinen pettäminen.
Viestejä joltain naiselta, jonka luokse toiselle puolelle Suomea oli lähdössä, tosin ei kertonut sille naiselle, että rahaa ei ole. Eikä sitä, että on pienen lapsen isä.
Eikä tosiaan ole tietoa paljonko on pettämisiä, joista en saanut tietää.
Putkasta olen joskus mennyt vastaan.
Nuoruudessa ongelmia sosiaalitoimen kanssa.
Huume-erän kuljettaminen jonnekin, en onneksi tiedä tarkemmin.
Maksamattomista sakoista tullut muuntorangaistusmääräys, oli sitä mieltä, että vankilaan ei mene, mutta ei ollut rahaa maksaa sakkoja itse. Sakot maksettiin, mutta takaisin hän ei sitä rahaa koskaan maksanut.

Sitten on kuitenkin vielä asioita, joita en muistanut kun listaa tein.
Kuten yöpyminen naispuolisen kurssikaverin luona.
Tai se kun naapuritalon poika tuli mainitsemaan jotain epämääräistä ja myöhemmin selvisi, että taisi puhua yliannostuksesta.
Ja muutama muu juttu.

Tapasin kerran teiniajoilta tutun henkilön, joka sanoi, että ei halua puhua minulle, koska on kuullut minun olevan narkkari. Käytiin keskustelu, jossa totesin, että se, mitä joku ihminen minun lähelläni tekee ei määritä minua eikä tarkoita sitä, että itse tekisin sellaisia asioita. Enkä ole tehnytkään.
En ollut ennen tuota keskustelua edes ajatellut, että voisin itse tulla leimatuksi toisen henkilön tekemisten kautta. Hetki tuli mietittyä miten iso leima otsassani on, mutta toisaalta, tuo oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tuollaista kuulin.
Ja tosiaan, tästä kaikesta on reilut 10 v aikaa.

* Mutta miten tämä liittyy siihen ihmiseen, jota koskevan historian ajattelin täällä käydä loppuun, vaikka en vielä tiedäkään onko se hyvä vai huono idea.
No, mahtaako hänkään tietää mitä kaikkea on tapahtunut. Tai onko sillä enää edes väliä.
Ehkä olisi jos aikaa voisi kääntää taaksepäin ja hän voisi täältä lukea nämä asiat ja ymmärtää jotain ehkä paremmin.

* Miten nämä henkilöt liittyvät toisiinsa...
*todella vaikea muodostaa järkevää lausetta*
Se henkilö, johon liittyviä asioita täällä nyt puran ja jolle olisi pitänyt osata muutama vuosi sitten kertoa asioita avoimesti, saattaa olla viimeinen tuttu, joka näki lapsen isän elossa.
Ja tiedän, että lapsen isä on pyytänyt tuota ihmistä joskus pitämään minusta huolta...
...koska tiesi, että tykkäsin siitä ihmisestä ja tiesi myös sen, että hänestä itsestään ei ole perheestään huolehtimaan.

Sekavaa, todella sekavaa ja ehkä vaikeasti ymmärrettävää. Mutta ymmärrettävää sille, joka nämä asiat tietää.
Yritän seuraavalla kerralla jäsennellä tarkemmin, nyt vaan pikainen oikoluku, kyyneleet pois poskilta ja julkaise-napin painaminen.

Päässä soi: "Itseäni syyttää tästä saan"
Mutta tänään kohtasin kauppareissulla tuntemattoman henkilön, joka sanoi, että kannattaa suunnata energia asioihin, joihin voi vaikuttaa.
En kyllä tällä hetkellä edes tiedä mihin voin vaikuttaa...