Kaverilla on "onko ovi varmasti lukossa"-neuroosi ovenkahvan rynkytyksineen ja mulla on "mun täytyy nyt pestä kädet"-neuroosi. Lisäksi molemmilla on tilannekohtaisesti (lukuisia) muita neurooseja.
Molemmilla on jonkin asteinen sosiaalisten tilanteiden pelko, esim. vieraisiin paikkoihin soittaminen on jotain ihan hirveetä. Ennemmin jättää sit vaikka asiat kokonaan hoitamatta.
Keskusteltiin nettikirppiksistä ja vastaavista ja kaveri suositteli toria, koska se on käyttäjälle helppo ja tuotteet on helppo löytää. Huutiskauppaa olen pari vuotta tehnyt ja todennut huutiksen ongelmat, joten päätin vertailun vuoksi kokeilla toria. Lyhyen käyttökokemuksen jälkeen paasasin kaverille huutiksen ongelmista verrattuna torin ongelmiin. Torissa esim. voi olla vanhoja ilmoituksia (siis kohteista jotka on jo myyty), koska ilmoitusten poistaminen on ilmoittajan vastuulla. Huutiksessa sitten taas on nyt tosi hiljaista ja se rahastaminen tuo ongelmia, siis huutiksen muutokset ja sekin, että tavaraa on siellä niin paljon, että omat kamat hukkuu sinne muiden ilmoitusten joukkoon.
Eräänä päivänä puhelin soi. Kaveri soitti hädissään, että mitä hän nyt tekee, kun löysi torista tavaran, jonka ehdottomasti haluaa, mutta ilmoitus on pari kuukautta vanha ja kun sä sanoit, että siellä voi olla niitä vanhoja ilmoituksia ja sit olis noloo jos kyselis turhaan. Sanoin, että ok, minä otan myyjään yhteyttä.
Parin päivän päästä se helvetti sitten repesi. Myyjä ilmoitti, että tuote on yhä kaupan.
Siinä olikin sitten kiva selitellä, että kaverin puolesta kyselin ja en minä sitä halua, mutta ilmoitan nyt sitten kaverille tästä. Luojan kiitos myyjä oli rento ja ymmärsi meidän ongelmat. Oli vaan tyytyväinen, kun saa tuotteen pois nurkista. Sain myyjän puhelinnumeron ja välitin sen kaverilleni ja sain vastauksen: "Hyvä kun se pyysi yhteydenottoa tekstiviestillä, en mä oliskaan uskaltanu soittaa." :)
Sitä minä en myyjälle kertonut, että tuotteen saattaa noutaa kolmas osapuoli, tatuoitu, iso mies. Katsotaan nyt sitten miten paljon kaveria pelottaa, kun noudon aika tulee. :)
Kommentoin vaan myyjälle, että mä ja kaveri taidetaan olla vähän niinku ne poliisit, joista toinen osaa lukea ja toinen kirjoittaa.
ps. Meillä molemmilla on koulutus alalle, jossa ollaan läheisessä kontaktissa ihmisten kanssa ja tarvitaan vuorovaikutustaitoja.
Haha.. mä ymmärrän että mulla oli joskus mieletön soittamisen kammo, lähinnä kielen takia, ku en osannut tarpeeks, mutta että suomalaisella itsella :))
VastaaPoistaMutta mullapa on en-uskalla-vastata-vieraisiin-numeroihin-neuroosi.
Niin, mähän sanoin, ettei meitä kukaan ymmärrä. Puhuminen on vaan niin ahdistavaa joskus. Mä puhun toisinaan paljon, toisinaan taas nautin kun ei tarvi puhua. Esim kun kävelen yksin kadulla ja kukaan ei puhu mulle. Mulla oli työkaveri, joka sanoi, että haluais olla yhtä rohkea kuin minä ja että osais yhtä luontevasti olla ja ottaa kontaktia ihmisiin. Se hämmästyi todella kovasti, kun sanoin, etten ole aina ollut tälläinen vaan tää on mun oman tietoisen muutoksen tulos. Se luuli, että olen aina ollut avoin ja rohkea, ehei.
VastaaPoistaJa kaiken lisäksi mulla on se ujokin puoli yhä edelleen, sitä vaan ei kukaan tahdo uskoa.
Mut juuri tän "en voi soittaa vieraisiin paikkoihin"-neuroosin takia olenkin nyt riidoissa lapsen kummin kanssa. Kun se ei vaan tainnut ymmärtää, että jollekin voi olla yliahdistavaa soittaa jonnekin. Ku mä vaan pelkään, etten osaa toimia. Vaikka asiat on usein helppoja, kun vaan ryhtyy toimeen. Peräkärryäkin vedin yli 100 km auton perässä pari viikkoa sitten. Jännitti kyl. Mutta peruuttaa en sen kanssa osannut...vielä. :D
Mulla on en-tykkää-puhua-kenenkään-kanssa-puhelimessa-neuroosi :D
VastaaPoistaKas, lähes hengenheimolainen. Mä voin joskus puhua puhelimessa ja joskus jopa soittaa jollekin, mut on myös niitä, joiden kanssa en tykkää puhua puhelimessa. :)
VastaaPoistaYmmärrän sinua kovasti tuossa puhumisen ahdistavuudessa. Itsellä myös vaihtelee hyvin paljon nuo puhumishalut. Yleensä ottaen olen harmissaan, kun ihmiset eivät osaa olla toistensa seurassa hiljaa. Se on yhtä tärkeä olemisen muoto ja silloin aistit ovat paljon paremmin läsnä.
VastaaPoistaTiedätkös, ehkä se on niin, että vain oikeasti tosi tuttujen ja ehkä peräti sielunkumppaneiden kanssa voidaan (uskalletaan) olla jopa hiljaa. Muulloin pitää aina täyttää tila omituisella höpinällä....???
VastaaPoistaloistava juttu, nauroin kuollakseni. kuulostaa aivan uskomattoman hölmöltä touhulta.... surullista asiassa on se et se hetki kun noi asiat tapahtuu on karsee.täysin ymmärrettävää ettei kaikki tajuu et jotkut vaan toimii noin. vois se elämä olla helpompaakin.....
VastaaPoistaMikä tossa muka on hölmöä, ihan normaalia toimintaa...
VastaaPoistaSe myyjä muuten kommentoi, että onneksi on kaveri, joka on rohkea ja auttaa. :)
Elämä olis helpompaa, jos kaikkea ei tarvis aina jännittää ja tuottaa kauhuskenaarioita etukäteen. Ku ei ne jutut sit yleensä olekaan niin vaikeita ja kamalia ku vaan ryhtyy toimeen.
Mut ehkä elämä olis tylsää ellei olis jännittäjä.
jep, yleensä asiat järjestyy ihan hyvin, eikä ihmiset oo pahoja. jotkut on. toisaalta hyvä ku odottaa aina pahinta niin tulee ilosia yllätyksiä enemmän. mut eihän toi asenne kenellekkään tyhjästä tule.....ehkä sitä on joutunut niin monesti pettymään et on tullut epäluuloseks kaikkea kohtaan. ja suorittaa kummia rituaaleja..se o vähä niinku oire...
VastaaPoistaEi pety turhaan kun pelkää aina pahinta.
VastaaPoistaPitäis joskus laskea, kuinka paljon aikaa menee siihen hermoilemiseen ja jännittämiseen. Kaiken sen ajan vois varmaan käyttää hyödyllisemminkin.