-->

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Julkkisjännittäjä

Oltiin eilen erikoisessa tapahtumassa.
Oltiin Loimaalla.
Matka vei maaseudun halki, somia autiotaloja siellä täällä, yksi kuollut kylä. Hieno reitti.
Nähtiin myös Maskun kalustetalo, jonka pihalla liehui Suomen lippu.
Riemastuin siitä erityisesti, koska todistin televisiosta tapahtumaa, jossa Sukari kävi ostamassa 50 Suomen lippua, yksi jokaisen kalustetalonsa pihalle, koska häntä ärsytti se, että IKEAssa liehuu Ruotsin lippu.
Olen muutamia Maskun kalustetaloja tuon ohjelman nähtyäni bongannut, nyt eka lippubongaus.

Loimaalla oli pieni Hesburger ja kävimme myös turistimatkalla paikallisessa Vapaa Valinnassa.
Niin ja Siwassa sekä kirjakaupassa. Kirppiksellä myös, se oli surkea.

Klo 18 tapahtui.









PMMP:n levynjulkkarit Loimaan torilla. Omituinen tilanne, absurdi paikka, joten hyvä, että mentiin. Erikoinen kokemus. Kuvat otettu puhelimella, koska uutta kameraa en ole vielä raaskinut ostaa.
Paulalla oli lavalla kiva rumpu, jolla soitti välillä niitä "tu-tum"-juttuja biisien tehosteiksi. Se oli kivaa.
Toritunnelmaa piti omalta osaltaan yllä vanha pappa, jonka taskusta tömähti täysi Suomi-viinaleka maahan ja pappa sanoi: "Oho, se putosi." Puolessa välissä keikkaa paikalle saapui narkkipariskunta, joka nopeasti saatettiin pois paikalta neljän järkkärin avustuksella.
Keikka kesti 1 h 20 min. Niin ja Paula soitti myös viulua.
Mira roikkui välillä kitaristin kaulassa, välillä oli basistin (?) olkapäillä. Työergonomia kohdillaan?

Ja keikan jälkeen sai nimmarit.
Hämmästyin, kun tytöt oli tosi vaisuja, ei puhuneet oikeastaan yhtään mitään. Tuli sellainen olo, että nää ei nyt ole ne samat räväkät tytöt, jotka tuolla lavalla heilui. Ehkä bändi on sellainen "meidän kerho", loppuaika sitten "pelätään" ihmisiä? En tiedä, tai sitten minä olen niin ällö, ettei mulle voi puhua. :)
Mutta keikan aikana kerrottiin, että Jori (Sjöroos) on paikalla. Voi kamala. Kun olin saanut nimmarit ja väentungos oli hiukan hajaantunut, näin Jorin. Mun oli pakko rientää Jorin luokse.
Sitten kävi niin, etten pystynyt muuta kuin toistelemaan sitä, miten hyvä yksi Jorin biisi on. En tiedä mitä tapahtui, mutta niin se vaan meni.

Viime viikolla kohtasin Uolevin (Suomen kaamein kämppä), se tapaaminen meni sentään hiukan paremmin. :D

Kotimatka sujui jokseenkin joutuisammin kuin menomatka, olihan reitti jo tuttu. Tyttö halusi heti takaisin PMMP:n keikalle. :)

Kotimatkalla kuvattiin mm. nämä, auton ikkunasta puhelimella. Täytyy joskus vielä ajaa tuo sama reitti, kunnon kamera mukaan.

Lähes kotona huomattiin taivaalla kuumailmapallo, kyllä se heliumpallosta tuon reissun päätteeksi kävi.



Ps. Miran unelmana on kuulemma "aina" ollut päästä Loimaan torille esiintymään. Mira sanoikin lopuksi, että kannattaa uskoa unelmiin, ne kun voi toteutua.
Mun on nyt pakko kehittää joku oikeasti toteutettava unelma.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen matka teillä ollut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä. :) Kyllä nyt harmittais, jos ei olis mennyt. Tosin jos ei olis mennyt, ei tietäis mistä jäi paitsi.

      Poista