-->

lauantai 7. heinäkuuta 2012

Kammottava kirja

Päivärytmi on vääntynyt sellaiseksi, että menen nukkumaan siinä klo 2 - 3.
Sunnuntaina totesin, että koska kello on vasta 1, en viitsi vielä mennä nukkumaan.
Päätin, että luen jotain. Tarkoitus oli tarttua McCaben Pikku teurastajaan, mutta käsi tarttuikin Maria Peuran esikoisteokseen "On rakkautes ääretön".
Seuraavana päivänä klo 22.40 kirja oli luettu loppuun.

Kauhea kirja, mutta niin hyvä. Kirja, jota lukiessa tuli itku.
Kirja kertoo kuusivuotiaasta Saarasta, jonka koti on rikki ja Saara menee siksi isovanhempiensa luokse asumaan. Harmi vaan, että ukki käyttää Saaraa hyväkseen.

Kirjan teemat pyörivät insestissä, pedofiliassa, väkivallassa ja alkoholismissa. Kiva kattaus.

Kauhea kirja, mutta niin hienosti kirjoitettu. Suosittelen.
Löysin kirjan kirppiksen hyväntekeväisyyspöydästä hintaan 20 snt. Tarrat kertovat, että kirjaa on yritetty kaupata kirpparilla useaankin otteeseen, lopuksi hintapyyntö on ollut euron ja siitä vielä 50% pois.
Ei ole kenellekään kelvannut ja päätyi hyväntekeväisyyspöytään.
Kirja on kyllä enemmän kuin 20 sentin arvoinen. Olin jonkun lehtijutun tästä kirjasta lukenut ja ilahduin, kun löysin sen näin halvalla. Tulee jäämään kirjahyllyyni aarreosastolle.

"Sahanpurujen tuoksu tuo mieleeni ajan, jolloin koti oli ehjä ja isä sahasi takapihalla puita. Äiti kulki puutarhassa kastelukannun kanssa ja katsoi usein taivaalle, istahti penkille ja antoi pilvien hyväillä olkapäitään. Penkin alla oli viinapullo, mutta äiti joi siitä vain harvoin. Ja silloin, kun hän joi, häntä alkoi naurattaa. Hän ei tiennyt vielä, että kaikki mitä hän söi ja joi muuttuisi myrkyksi. Sitten, kun äiti tajusi, ettei elämään voi luottaa, hän otti puutarhasakset ja silppusi maan tasalle kaiken mitä oli istuttanut."

"Minun juhlamekkoni on keltainen, aurinkoakin keltaisempi. Äiti ompeli minulle mekon päiväkodin kevätjuhlaan. Valitsin keltaisen kankaan, vaikka äiti oli sitä mieltä, että vaaleanvihreä olisi sopivampi väri. Halusin keltaista greippimehua ja kullankeltaisia auringonsäteitä. Sain keltaisen ylleni ja nyt olen siitä onnellinen, vaikka mekkoni on jo auringonpaahteessa haalistunut. Keltainen on kuin merkkivalo minussa. Vaaleanvihreässä mekossa sulautuisin tähän metsään, enkä pian enää löytäisi itseäni."

"Mummo ei ole koskaan ilkeä Ruusulle. Hän rakastaa Ruusua. Ihmisiä mummo ei osaa rakastaa, lehmiä vain ja ukkia ihan vähäsen silloin, kun ukki nukkuu."

" Nostan hameenhelman ylös ja suljen silmäni. 
- Väsyttääkö sinua, kysyy Heikki.
Oli kerran nillenalle jolla oli kaveri kalle oli kerran nillenalle jolla oli kaveri kalle...
Heikki silittää tukkaani ja vetää hameenhelman alas."

"Mummo käännähtää lieden luota ja nauru karkottaa häpeäntunteen. Mummo on maalannut kasvonsa kesäväreillä, sinisellä violetilla keltaisella, ja mummon silmät ovat syvällä, niin syvällä, että sieltä tuskin näkee katsoa.
-Mummo, sie olet niinko riikinkukko, sanon nauruntyrskähdysten hellitettyä."

"Ääneni kaikuu kirkkaana luokassa, enkä millään voi uskoa, että se lähtee minusta. Äänessä ei ole mitään pahaa tai rumaa. Kun vaikenen, peipposet ja satakielet lentävät takaisin pesäänsä. Taputan tyytyväisenä mahaani ylpeänä uusista lintuasukkaista."

"Rehtorin poistuttua otan värikynät pulpetista. Melkein kaikista on terä katkennut, enkä löydä mistään teroitinta. Ainoastaan valkoinen ja musta kynä ovat ehjiä. Jos piirrän valkoisella, ei paperiin jää mitään jälkeä ja rehtori suuttuu. 
Otan mustan värikynän ja alan täyttää paperia huolellisesti. Aloitan vasemmasta ylänurkasta ja liikun siitä alaspäin. Suttaan mustia pylväitä vieri viereen, kunnes koko paperi on pikimusta.
Katselen piirrosta hetken ja tunnen, kuinka se imee minusta surua ulos."


Suurin oivallus tästä kirjasta oli se, että koston (tietoisen tai tiedostamattoman) kierre on kova ja ulottuu kauas ellei siihen puututa tai/ja opita uusia toimintamalleja. Kirjassa oli kuvattuna ketju kärsineitä ihmisiä, jotka aina purkivat omaa tuskaansa uuteen, heikompaan kohteeseen.
Ukin kotitalo poltettiin saksalaisten toimesta sodan aikaan, kun ukki oli pieni. Sota jätti jälkensä myös ukin isään ja ukkiin itseensä tietysti myös, kun hän pienenä poikana näki, miten kotitalo paloi. Ukki purki omaa tuskaansa mummoon, mummo Saaraan, ukki myös Saaraan. Saaran äiti purki tuskaansa viinaan ja sitä kautta sijaiskärsijäksi joutui Saara. Saara kiusasi pienempiään sekä koulukavereitaan.

Mutta edelleen, suosittelen, yksi parhaista lukukokemuksistani pitkään aikaan.

Pakosarjaa





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti