-->

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Paluu rengasmatkalta

Palattiin noin tunti sitten pienoiselta tai suuruiselta rengasmatkalta.
Perjantaiaamuna lähdettiin kohti Tuuria.
Ensimmäinen pysähdys oli Maskun koti Aurassa, se on vaan niin ihana putiikki.
Urjalassa käytiin huoltoasemalla pikaisesti ja yhdet puskapissatkin matkan varrella oli pakko heittää.
Iltapäivällä oltiin Tuurissa ja majoittauduttiin hotelliin.
Pienen levon jälkeen oli tarkoitus käydä nopeasti kaupassa, mutta maratoniksi se taas meni.
Ehdittiin sentään vielä ravintolaan syömään ja ruokaputiikkiin ennen kuin se meni kiinni.
Tuurin À la Carte -ravintolaa en voi kyllä valitettavasti suositella kenellekään. Gordon Ramsayn ohjelmista olen oppinut, että jos ruoka tulee nopeasti pöytään, se ei voi olla hyvistä aineksista ja hyvin valmistettua.
Eli liian nopeasti tuli eikä edes ollut hyvää.
Tyttö tilasi Spaghetti Bolognesen ja sai tagliatelleä... Ei hyvä.

Seuraavana aamuna hotelliaamiaisella syötiin ihan älyttömän paljon ja kesken aamiaisen tuli palohälytys, mutta me vaan syötiin. Hälytyksen syynä oli keittiössä palaneet pekonit.
Aamiaisen jälkeen huoneeseen makaamaan ja katsomaan telkkaria. Ja huoneen luovuttamisen jälkeen tietysti taas kaupoille. 
Tällä kertaa kierrettiin ne ympäristön putiikit ja kivoja olivat. 
Päiväkahvien jälkeen mentiin Vesan kauppaan ja taas aika pitkän kaavan mukaan.
Auto oli aika täynnä kun lopulta lähdettiin kohti Tamperetta.

Joskus klo 18 - 19 aikoihin oltiin perillä Tampereella ja majoituttiin uuteen Scandic hotelliin. Sepäs se vasta hieno olikin. Aika pian lähdettiin syömään Suomen vanhimpaan Mäkkäriin ja se oli nyt tulipalon jälkeen remontoituna tosi ruma. En tykännyt. Ja se oli täynnä teinejä.
Käveltiin ympäriinsä pari tuntia, pakolliset kohteet eli Laukontori ja se uusi silta ja Tuomiokirkko tuli tsekattua. 
Tampere on niin ihana ja kaunis.
Hotellissa nautittiin vaahtokylvystä ja katottiin tietty BB.

Ja aamulla taas hotelliaamiaisen kimppuun. Scandicin pekoni oli parempaa kuin Tuurin, mutta leivät oli Tuurissa parempia.
Ehdotin tytölle, että voitais perustaa hotelliaamiaisten vertailuun ja arviointiin perustuva blogi kun niin kovasti tykätään syömisestä.
Aamiaisen jälkeen mentiin taas huoneeseen makaamaan ja telkkaria katsomaan (Tohtori Sykerö!) ja huoneen  luovuttamisen jälkeen lähdettiin kirppareille ja Koskikeskukseen.

Kotimatkalla poikettiin vielä kerran mummulassa ja siellä sattui omituisia, mielenkiintoista kun aikuiset ihmiset ei osaa joskus yhtään käyttäytyä.
Aurassa käytiin vielä syömässä ja sitten kotiin. Nyt onkin pyykkivuorta ja laukkujen purkamista tiedossa.

Jotain järkevämpää ja keskittyneempää postausta luvassa seuraavaksi. Ehkä jotain ostoksia...?




4 kommenttia:

  1. joo laita lista ostoksista, ehkä jopa kuvii. reissu kuulosti melko antoisalta kaikin puolin. harmi kun ette nähnyt jormaa. oletan ettette nähnyt koska muutenhan siitä olis maininta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei vieläkään Jormaa. Hän on niin vekkuli kaveri, että piileskelee. Mutta kerroinko sulle, että Minna infossa sanoi, että Jorma oli la-aamuna tullu Alavudella autolla vastaan? Sulle mä kirjoitin jo listan ostoksista, ei kaikkea voi tänne laittaa kun tiedät-kyllä-kuka käy täällä tsiigailemassa. Ja hei, rautaosastolla oli perjantaina kahvitarjoilu, miinusta kovista pipareista, plussaa suurista mukeista.

      Poista
  2. vekkuli-jorma tosiaan. tuurin viiminen jakso oli muuten kaikkien aikojen paras, jopa parempi kun joulujakso. ilmanen kahvitarjoilu aina piristää vaikket sä juokaan kahvia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla pyöri juuri äsken Tuurin viimeinen jakso, kuinkas sattuikaan. Se oli hauska kohta kun Jukka lauloi karaokee. :) Niin, mä en kertonutkaan, että siellä oli tarjolla myös mehua. Sitä mä kyllä juon. Sit yritin samalla väijyä hyllyjen välissä "teeveestä tuttuja".

      Poista