Äitini sanoi joskus: "Sinä kyllä selviät, koska olet minua sosiaalisempi."
Sinänsä tyhmä ajatus, mutta sinänsä totta.
Mutta ei niin voi ajatella, että maailma saa potkia toisia enemmän kuin toisia,
koska toiset selviää paremmin sosiaalisuutensa ansiosta.
Viime vuosina olen monta kertaa ajatellut, että onneksi on hyviä ystäviä.
Ei vain moikkaustuttuja ja kavereita, vaan oikeita ystäviä.
Etenkin se yksi, jonka kanssa voi vatvoa yhtä ja samaa asiaa kymmenien,
jopa satojen viestien, puheluiden ja kasvotusten käytyjen keskustelujen kautta.
Vastauksia ei tarvitse olla ja konkreettisia lopputuloksia ei tarvitse syntyä,
kunhan on joku, jolle voi kertoa miltä juuri nyt tuntuu.
Ja kun alkaa ajatella asiaa toisesta näkökulmasta, vaihtaa mielipidettä, senkin voi sanoa.
Alkukesästä tapahtui jotain, jota on käyty läpi paljon.
Asiaan liittyy muitakin ihmisiä, mutta en tiedä,
miten he asiaa käsittelevät, onko joku, jolle he voivat puhua.
En halua vaieta, koska asiat ei katoa sillä, että niistä ei puhuta.
Ei ne edes unohdu.
Toisen puolesta ei voi päättää, että puhutaan suoraan ja rehellisesti.
Voi esittää toiveen, että asia olisi parempi käsitellä ja
päästä jonkinlaiseen lopputulokseen, mutta jos tilaisuutta ei tule,
pitää etsiä vaihtoehtoiset tavat selvitä.
Lukea, hakea tietoa, ajatella, peilata nykyhetkeä menneeseen,
muistella sanottuja asioita ja analysoida kaikkea luotettavan ystävän kanssa.
Se hetki ei katoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti