-->

tiistai 8. toukokuuta 2012

Hyvien kauppatapojen mukainen

Mulla kun on se sukulainen, jonka mielestä rahallisesti arvokas tai/ja tunnearvoltaan arvokas tavara ei ole "mitään", mutta joku ihan roska taas on arvokasta (lastulevystä itse tehty hylly ja pöytä), niin olen usein kuullut lauseen "se ei ole hyvien kauppatapojen mukaista".
Jaaha, vai niin. Hyvien kauppatapojen mukaista oli se, että kun lähellä hänen taloaan pidettiin rompetori, hän kysyi järjestäjiltä, saako pitää samaan aikaan omalla pihallaan pihakirppistä.
Järjetöntä, sanon minä, jokainen saa tehdä omalla pihallaan (lähes) mitä lystää.

Hyvät kauppatavat sai mut taas lähes kiljumaan, kun yritän tässä nyt myydä maallista omaisuuttamme pois.
Sain myytyä tuolin, jonka kuntoa pyytelin anteeksi ostajalta (lapsella käytössä ollut, kolhua ja naarmua, liat sentään pyyhin pois). Ostaja oli tosi rento ja sanoi, että hän on juuri tälläistä hakenut, mutta kun huutiksessa ovat niin kalliita ja muualla ei tälläisiä ole nähnyt. Juteltiin ovensuussa pitkään kirppareista.

Sain myytyä myös pyörän. Olin ilmoittanut, että toinen rengas on puhki. Ostaja kysyi pyörän vieressä seisoessaan, että onko toi toinenkin kumi rikki. Sitten hän kysyi toimiiko vaihteet. Ja kysyi vielä senkin, että onko mulla pyörään avainta vai onko pyörä varastettu.
Joo, mä todellakin annan henkilökohtaisen puhelinnumeroni ja kotiosoitteeni ihmiselle, jolle aion myydä varastamani pyörän, josta olen hakannut renkaat puukolla puhki ja katkonut huvikseni vielä vaihdekaapelin...
Ja hei, jos silmällä katsoo, niin näkee, että siinä toisessa renkaassa on ilmaa. Tosin mähän just tein siihen purkasta paikan...
Meinas oikeesti hermo mennä, mutta kaupat syntyi.

No sitten, laadin eräälle netin myyntipalstalle myynti-ilmoituksen. Sain vastauksen, ettei ilmoitusta julkaista, koska ilmoitus sisältää turhaa isojen kirjainten käyttöä.
Oletteko koskaan kuulleet sanasta "tehokeino" tai "korostaminen"?
Ilmoituksessa oli 7 isoa kirjainta + isot alkukirjaimet. 3 noista isoista kirjaimista oli tuotteen merkki.
Joka siis kirjoitetaan isoilla kirjaimilla.

Raivosin ja kiroilin - ei hyvien kauppatapojen mukaista - ja muokkasin ilmoitusta, jospa se nyt olisi sitten hyvien kauppatapojen mukainen....

2 kommenttia:

  1. Haha.. kuinka törkee sitä pitää olla, että menee kysymään onko varastettu :D Menis ostamaan sitten kaupasta!

    VastaaPoista
  2. Joo en kauheesti tykänny. Ei se siis suoraan tollai pamauttanu, vaan sanoi, että yleensä, jos avain löytyy, niin se on merkki siitä, että omistaa pyörän.
    Eli melko suoraan vihjaili.

    VastaaPoista