-->

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Rengasmatkalla

Tajusin kerran marjametsässä, etten tiedä kummankaan puolen sukulaisistani juuri mitään.
Keksin idean, järjestetäänpä serkkutapaaminen!
Eräs aikaansaava ja reipas serkku innostui ideasta ja laittoi pyörät pyörimään.
Tänä vuonna järjestettiin jo kolmas serkkutapaaminen, tosin melko pienellä osallistujamäärällä.
Tapaamispäivän koittaessa ajoin tylsää ja maisemaköyhää tietä pitkin vanhimman serkkumme luokse Mäntsälään.
Paikalla oli illan isäntä ja kaksi muuta serkkua, yksi liittyi seuraan myöhemmin.
Naurettiin vanhoja valokuvia, suunniteltiin tutustumista suvun historiaan pienen matkan muodossa ja syötiin, syötiin ja syötiin. Ja serkku, joka on ammatiltaan kampaaja, leikkasi mun hiukset. Kätevää.

Jatkosuunnitelma oli sellainen, että paikalle viimeisenä tullut serkku jatkaa matkaa jonnekin mun kyydissä.
Ko serkku ei ollut itsekään oikein perillä suunnitelmistaan, joten mieli muuttui monta kertaa ja mun hermo meinasi kieltämättä mennä. :)  Lopulta serkku hoksasi, että ehkä hän sittenkin voisi jatkaa matkaa mun kyydillä.
Ajoimme Lahteen, Kärkkäiselle. Se on mainio kauppa! Kannatti käydä...taas.
Kärkkäiseltä jatkettiin Riihimäelle, mistä serkun oli tarkoitus hypätä junaan, mutta hän tuli katsoneeksi puhelintaan vasta Riihimäen asemalla ja selvisi, että henkilö, jonka luokse hän oli menossa, olikin jumissa Välimeren seudulla. Viesti oli tullut 3 tuntia aiemmin. Hups.
Lisäjännitystä toi se, että serkulla oli mukana vauva, ikää 4 kk.
Piti hetken aikaa pohtia, että mitäs tässä nyt tehdään ja päätettiin, että serkku tulee kyydissä sinne asti, missä minä asun ja jatkaa vauvan kanssa bussilla kaupunkiin, josta seuraavana päivänä on helppo jatkaa eteenpäin. Yöpaikka järjestyi parilla puhelinsoitolla, onneksi.
No, tässä vaiheessa sitten serkun vauva alkoi hermostua matkustamiseen.
Minä ajoin, serkku luki karttaa ja vauva hermostui takapenkillä kaukalossa. Apua.
Onneksi maantien varressa bussipysäkillä voi imettää... ;)
Lopulta serkun oli pakko siirtyä takapenkille vauvaa rauhoittamaan ja nukuttamaan. Tilanne oli hieman räjähdysherkkä kaikkien kolmen mielestä, ilta alkoi pimetä ja meitä kaikkia taisi väsyttää aika paljon.
Perille päästiin myöhään, mutta onneksi edes turvallisesti. Ennen kuin serkku ja vauva jatkoivat matkaa bussilla, nautimme parit voileivät ja juttelimme siitä, miten matka oli aikamoinen, mutta silti todella hauska.
Mulla ei oikeesti ole ollut noin kivaa pitkään aikaan.
Linja-autoasemalla otettiin vielä hyvin väsyneitä tilannekuvia ja puolen yön jälkeen sain serkulta viestin, että oli päässyt päämääräänsä ja kaikki on hyvin.

Loppuun osa Kärkkäisen ostoksista.

PakosarjaaPakosarjaaPakosarjaa

PakosarjaaPakosarjaa 
 Naamanpesuaineet on kalliita, enkä ikinä raaski ostaa niitä mistään, mutta nyt oli halpaa, joten ostin 2 kerralla. Maito-mansikka-rasva oli houkutteleva, samoin ananaskuorinta. Spiderman-hammasharja pojalle.
Tuikkujen tuoksuna pellava ja kirsikka. Kirsikka on aina in.
Teippejä ostin 22 rullaa. Selityksenä olkoon huutismyyjänä urakointi. :) Justin Bieber-kynät ostin tytölle, koska me ei pidetä Bieberistä. Manga-kumit pojalle. Lisäksi yksi Pez-kone, kenkäplankkia ja pinkit nauhat luistimiin. Irinan tuplalevy (mukana myös dvd) oli 6 e.

PakosarjaaPakosarjaa

Ja villalankoja oli ihan pakko ostaa, taas...
Lisäksi mulle mekko, 5 e ja tytölle mekko 10 e.
Kokonaissaldo oli muistaakseni 75 e. Melko halpaa.



2 kommenttia:

  1. Voihan Bieber-kynät!
    Meillä asuu verinen fani täällä (joka en ole mä), kylläpäs olis ilahtunut tollaisista kynistä! Ja missä helkkarissa täällä ois Kärkkäinen.. En oo ikinä kuullutkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä todellakin ostin noi just siks, että meillä hänestä ei pidetä ollenkaan, kitschiä siis meille.
      Lahdessa se lähin Kärkkäinen sullekin olis. Pohjoisen suunnalla niitä on enempi. Kärkkäinen on vähän niinku Tuuri, mutta pienempi eikä niin "outo".
      Jos mä meen Kärkkäiselle vielä tänä vuonna, niin tsekkaan kynät sullekin. :)
      Mä kuulin Kärkkäisestä blogimaailman kautta.

      Poista