-->

torstai 13. syyskuuta 2012

"No ei sitten"

Romun myyminen on sitten kivaa... (?)
Kirppispöytä meillä on ollut kauan, liian kauan. Homma ei toimi, mutta en osaa lopettaakaan.
Huutista olen pyörittänyt pari vuotta. Ei toimi sekään riittävän tehokkaasti. Mutta jotenkin sentään.
Mua hiukan ärsyttää ne myyjät, jotka mainostaa huutismyyntejään blogeissaan ja tuntuvat saavan kaiken mahdollisen kaupaksi. Mä haluan pitää huutiksen ja bloggaamisen erillään toisistaan. Ainakin toistaiseksi.

Viime vuoden loppupuolella kuulin, että Tori.fi pitäis olla toimiva kauppapaikka.
Jotain olen jo siellä myynyt ja jotain ostanut. Kaikki siellä ei kuitenkaan mene, mutta isompia tavaroita olen saanut sitä kautta pois, esim. keittiön tuolit, polkupyörän, vanhat cd-hyllyt ym.

Torin huonoiksi puoliksi on jossain nettikeskustelussa todettu ostajat, jotka yrittää tinkiä kohteessa ilmoitetusta hinnasta. Kohtasin viime viikolla ensimmäisen tällaisen tapauksen.
Ärsyttää vieläkin.

Meillä oli myynnissä lasten poljettava mopo. Joku tyyppi selvästi halusi sen, koska laittoi siitä sähköpostia pari viikkoa aiemmin. Viime viikolla se sitten soitti ja aloitti puhelun kysymällä tympeästi: "Mikä tossa on viimeinen hinta?" Olin hämmentynyt ja sanoin, että eikös hinta ole se mikä kohteessa on.
Ostaja jatkoi tympeällä äänellään selittäen minulle, miten HUONO myymäni kohde on, kun siitä on ne tarratkin irti ja likainenkin on. Mulla oli netti nenän edessä auki ja katselin koko ajan kohteemme kuvia ja ihmettelin itsekseni, että miten se nyt niin kauhean likainen on ja mikä tarra muka on irti.
Kerroin, mitä kohde oli uutena maksanut ja ostajan tympeys jatkui, hän halusi kertoa minulle, että ei vanhoista tavaroista saa uuden hintaa ja muista nyt että toi sun kohde kuitenkin vielä vaatii yhtä sun toista huoltoa.... Olin eri mieltä. Ja kuitenkin, pyysin tuotteesta kolmasosan uuden hinnasta.
Ostaja ilmoitti maksavansa puolet siitä mitä pyysin ja tulevansa seuraavana päivänä hakemaan.
Vastasin, että ei sovi ja ostaja ilmoitti: "No ei sitten" ja lopetti puhelun.


Sitten tapahtui ihme. Samana iltana ko. kohteesta tuli sähköpostikysely, jossa toivottiin kohteen lähettämistä toiselle puolelle Suomea. Hinnasta ei ollut mitään vääntöä.
Sähköposteilin ostajan kanssa paljon ja paljastui, että kohde oli todellakin tarkoitettu heille.
Se oli nimittäin menossa pikkuiselle pojalle syntymäpäivälahjaksi.
Tarina liikutti ja vakuutti, koska mopo tuli aikanaan mun pojalle syntymäpäivälahjaksi ja oli rakastettu lahja.

Eilen sain sähköpostiviestin, jossa kiitettiin hyväkuntoisesta tuotteesta, joka saapui ehjänä perille.

Onneksi sanoin tympeydelle EI. Näistä kaupoista tuli varmasti paljon parempi mieli. :D

6 kommenttia:

  1. Kirppispöydästä tulikin mieleen että odotan jo toista viikkoa soittoa, milloin meille vapautuu pöytä, mutta tänään lähti meidän perheen ainoalta kuskilta ajokortti 6ksi viikoksi. Shit! Miten mä saan raahattu kamat toiselle puolelle kaupunkia!! Kääk!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaljakärryillä, vedettävällä matkalaukulla, rattailla, vaikka millä. :) Ole luova.
      Minne meinaat viedä myyntiin?
      Olisko sulla muuten tarvetta Habitare-lipulle?

      Poista
  2. Mä en ole vielä "uskaltautunut" tonne huutonettiin,tosrin kautta olen pari huonekalua myynyt ja en tiedä onko mun hinnat liian alhaiset sitten,ne kun on myyty heti:)Vaan arvaas mitä just äsken tapahtui...Laitoin ekaa kertaa facen yhdelle sisustussivulle verhoilemani jalkapallin myyntiin,olin just lataamassa sen kuvaa toiselle sivustolle niin sain viestin ja se meni samantien,mies tokas heti että olisit pyytäny enemmän kun heti ostivat mutten kyllä ole samaa mieltä,mä laitan aina alimman hinnan jolla olen valmis luopumaan,myös kirpparilla,jossittelu jälkikäteen kun tahtoo olla turhaa...
    Sun polkumopo päätyi ihan selkeesti just oikeeseen paikkaan,paha maku olis saattanu jäädä jos olisit myyny no ei sitten-tyypille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun teki mieli laittaa siihen mopo-ilmoitukseen teksti varattu tai myyty tai jotain, jotta no-ei-sitten-tyyppi olis nähnyt sen, mut ehkä ei olis ylläpidossa menny läpi, joten poistin vaan sen ilmon.
      Ei noista koskaan voi tietää, mikä menee ja miten nopeasti. Kerran sain huutiksessa 69 e tuotteesta, josta itse maksoin 2 e. Mut mä kyl tiesin, että se saattaa jotain keräilijää kiinnostaa ja niinpä siitä sit huutiksessa alkoi 2 harrastajaa kisaamaan. Ei se mua haitannu. :)
      Mua oikeestaan harmittaa, etten uskaltautunu huutikseen aiemmin, kun nyt sinne on tullut ne provikkamaksut ym. Ei hyvä.

      Poista
  3. Metkaan vien. Niillä ei oo ees kotisivuja.
    Sain just yhen lipun ja se varma riittää. Kiitos kuitenkin! Sunnuntaina aion mennä ku silloin siellä on paljon bloggareita liikkeellä :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä sain neljä lippua ja nyt näyttää sille, että vain yhdelle on käyttöä. Ensin ei järjestynyt yöpaikkaa Helsingistä millään ja sitten kaikki muutkin suunnitelmat kaatui. Tää on taas niiiiin tätä.

      Poista