Ajattelin, että voisi alkaa tehdä ihan totuudenmukaisia postauksia.
Kertoa siitä, miten huonosti oikeasti menee.
Miten ketään ei kiinnosta ja kukaan ei välitä.
Miten mulla ei ole isää eikä äitiä, vaikka äiti on vielä elossa.
Selostaa koko elämäntarinansa täällä, mitään lisäämättä ja mitään poistamatta.
Olisiko sitten lukijoita ja kiinnostuneita?
Kuulin erään tutun pitävän blogia anonyyminä.
Mulle ei kerrottu blogin nimeä ja ajattelin, että sitä on mahdoton löytää.
Mutta sitten laitoin googleen kirjoittajan oikean nimen ja johan löytyi.
Oli nimittäin käynyt se klassinen moka, että kirjoittaja oli "anonyymillä profiilillaan" laittanut kommenttia toisaalle ja paljasti siinä nimensä.
Pari klikkausta ja olin blogissa.
Paljastui kummallisia asioita.
Sellaisia asioita, joita meidän perheen asioihin alituiseen puuttuvan henkilön olisi tosi hyvä lukea, jotta näkisi, millaista menoa joidenkin muiden perheissä on.
Hankala selittää, mutta kun on olemassa ihmisiä, joille voi kertoa kaiken jostain asiasta tai ihmisestä tietämänsä ja silti ne sanoo: "En usko tuota." No, mitä minä sille voin, ettei usko, mutta tiedän olevani oikeassa kun olen itse osan niistä asioista jopa nähnyt, kuullut tai muuten henk.koht. kokenut.
Sen tarkemmin anonyymiblogista kertomatta, kerron, että blogista pystyi laskemaan 6 keinoa, joilla bloggaaja vahingoittaa itseään. Esimerkkinä olkoon alkoholi.
Miksi?
Mitä on tapahtunut?
Miksi apua ei tässä maassa saa?
Anonyymiblogi oli sen verran karua luettavaa, että taidan omalta osaltani jättää ainakin toistaiseksi muutaman salaisuuden vain itselleni.
Blogimaailman kulissit pysykööt vielä pystyssä.
Joskus vaan helpottaa kun saa valittaa ja rutista jollekin, miten ei mitään jaksa eikä pysty ja sitten kumma kyllä, heti sen valittamisen jälkeen asia hoituu.
Kuten stereoiden korjaaminen, ruuvasin ne auki heti edellisen postauksen julkaistuani ja korjasin aika nopeasti.
Apua tänne kotiin ei vielä olla saatu, asiasta oli kyllä keskustelua taas ja yritin selittää omaa kantaani mahdollisimman perustellusti ja rauhallisesti. Ehkä tulosta syntyy, ehkä ei, aika näyttää.
Mutta kun arjessa ja ihmissuhteissa on ollut hankalaa lähiaikoina, olen saanut puolessatoista viikossa luettua kolme kirjaa, mainiota!
Jotain kivaa sentään tapahtui: lokakuussa toin mummulasta pitkän laudan (leipälauta?), josta visioin seinähyllyä. Tosin eihän se teipillä olisi seinässä pysynyt, joten kannakkeet piti saada. Siitäkin oli selvä visio, että millaiset niiden pitää olla.
Mutta se toteutus, voihan perse.
Otin asian puheeksi, mutta ei tuottanut tulosta.
Vaan viime perjantaina kehotin ko. henkilön saapumaan paikalle oikein mittaushommiin. Tuli.
Ja eilen tuli neljä juuri hyvää ja sopivaa kannaketta! Ihan itse suunnittelin!
Nyt sitten odotellaan toiset yhdeksän kuukautta, että saadaan hylly seinään...?
Ja kuten huomata saattaa, asiaa ei ollut, mutta postata piti. Nyt nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti