Taas lähes viikko vähäunista kautta takana, joku stressaa, mikä. Vaiko kaikki.
Aamulla päätät olla reipas.
Yöllä lehtikasoja tutkiessa sait päälle hyvän draivin ja sillä innolla aiot jatkaa.
Jotain saat aikaan, et paljon.
Katsot onko huutiksessa tai torissa mennyt mitään, mutta et jaksa viedä postiin jo kaupaksi menneitä.
Tai jaksaisit varmaan, mutta ei huvita.
Sinulle esitetään kaksi kertaa vuorokauden sisällä kysymys "Mistä saat voimaa jaksaa tuota tilannetta".
Osaisitpa vastata.
Yksinollessa pohdit, että ehkä olet ollut aina se mukautuja ja sopeutuja, se, joka sanoo, että potkikaa päähän vaan, kyllä minä kestän.
Ja siitä sitten herääkin raivostunut ajatus. Miksi pitäisi sopeutua ja mukautua, miksi huomioida niitä muita kun ei nekään sinua huomioi, miksi miellyttää ketään, kun ei ne muutkaan halua olla sinulle mieliksi.
Päädyt nettiin tutkimaan yöllä lehtikasan syövereistä paljastunutta asiaa, lehdessä oli juttu kaverin entisen luokkakaverin kodista ja ajattelet, että olisikohan sillä blogi.
No on. Ja yllättävän kauan on ollutkin.
Katsot kuvia designiä täynnä olevasta kodista ja elämästä, jossa ei raha-asioita tarvitse pohtia, rahaa kyllä riittää. Ihmissuhteet toimii, onnea riittää.
Katsot ympärillesi ja näet ne myytävien tavaroiden kasat ja lähimpänä vieressäsi on Tiimarin muovilautanen.
Aina ei mene nallekarkit tasan.
Semmosta se joskus on, elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti