Ihmisen kuori part 2

Edellisen postauksen Ihmisen kuori on edelleen vain kuori, viikko sitten tehtiin päätös, joka johtaa lopulta kuorenkin murenemiseen.
Ymmärrän nyt, miksi ko. henkilö oli aikanaan kovin kiinnostunut eutanasiasta.
Tulipa kohdattua se typerä seikka, että Suomessa pidetään vaikka väkisin hengissä niitä ihmisten kuoria, kun on se Hippokrateen vala.
Mitä järkeä ja arvokasta on siinä, että makaat vaipoissa, et pysty liikkumaan, et pysty puhumaan?
Ja lääkäri sanoo, että hänellä on vielä 10 vuotta elinaikaa jäljellä.
Elinaikaa liikuntakyvyttömänä vaipoissa?
Pelastukseksi koitui osastolle sijaiseksi tullut meille tuttu lääkäri, jolta löytyi empatiaa ja ymmärrystä sen suhteen, ettei kukaan halua tuossa kunnossa olla montaa vuotta, etenkin kun edeltänyt (vuosikymmeniä jatkunut) sairaushistoria on mitä on.
Tehtiin se, mitä Suomessa lain nimissä voidaan.
Nyt odotellaan.

Samana päivänä olin itse pitkään jatkuneen vaivan vuoksi erikoislääkärillä ja lopputulos olikin yllätys, ei enää muuta vaihtoehtoa kuin iso leikkaus, aika huhtikuussa.
Sillä lailla.

Muuten elämä jatkuu samoissa uomissa kuin ennen.
Eilen reissu Ikeaan, matkan varrella yksi kirppis ja seuralaisen kommentti heti ekassa hyllyvälissä: "Kyllä se on onnellinen kun se pääsee kirpparille". Saaliina muutama kirja, Brukan oliivi-kulho eurolla (en syö oliiveja), täydellinen mekko teinille ja ilmaiskorista pari metallista piirakkavuokaa.
Matka jatkui Biltemaan -ooh, olipa jännä paikka- ja kauppakeskuksen ravintolaan ja OMG, ravintolaa vastapäätä sijaitseva Benetton lopettaa, kaikki -70 %.
Lopulta sitten vielä sinne Ikeaan ja tänään vessan seinään ilmestyy kauan odotettu kaappi. Hyvä hyvä.

Kirjoja on luettu ja viime yönä sain lopulta todella puuduttavan Hämeen-Anttilan (rouvan) loppuun. Kumma, että ko. teosta pidetään kirjailijattaren hiotuimpana kirjana. Argh, odotin vaan koko ajan, että koska tää loppuu. Millaisia ne muut teokset sitten on, jos ko. kirja oli hiotuin...?
Nyt saa viimein lukea jotain muuta, onneksi.
Vanessa Diffenbaughin teosta "Kukkien kieli" voin sen sijaan suositella hyvinkin lämpimästi kaikille.
Kirja on vanhahko kirppislöytö, jota aloin lukea, kun halusin syöpä- ja mielisairauskirjojen jälkeen lukea jotain kevyempää. Onhan se toki kevyttä, kun tyttö on kiertänyt kasvatuskodista toiseen ja lopulta joutunut "hankalien tapausten" asuntolaan odottelemaan täysi-ikäistymistä. Mutta lumoava kirja se oli, kannattaa lukea.

Eipä tässä sitten tämän kummempaa tällä kertaa.