Pitkästä aikaa täällä.
Huuto.net:iin piti laittaa uutta tavaraa, mutta kun se on niin tylsää, harhailen aina ihan muilla nettisivuilla ja päädyin lukemaan eräästä seuraamastani blogista sairaskertomusta, joka sai minut pohtimaan, että ehkä itsekin pitäisi tänne jotain elonmerkkiä laittaa.
Elämä on nyt mennyt lähinnä niin, että kun äidin siunaus huhtikuun toisena perjantaina oli pidetty, oli aika siirtyä jännittämään seuraavaa huhtikuun suurta, pelättyä tapahtumaa.
Heti pääsiäisen jälkeen olin kohdunpoistossa.
Operaatio oli helmikuussa löytyneen isohkon myoman vuoksi pakko tehdä, oireilu oli vakavaa ja haittasi aika paljon tavallista arkeani. Anemia oli / on sitten sen "oireilun" suora jatkumo. Hb oli alhaisimmillaan 86 ja vielä n. kuukausi sitten sain "aneemisen" verikoetuloksen, joten rautaa syödään yhä. Rautakuuri on loppumassa ensi viikolla, joten taidan pyytää taas kontrolliverikokeen ja arvion siitä, jatkanko yhä raudan popsimista.
Leikkaus oli pelottava, enkä olisi halunnut mennä sinne ja vielä leikkaussalissa olisin voinut perua koko homman. Äidin kuolema sekoitti päätä sen verran, että viimeinen muisto leikkaussalista on se, kun itken äidin kuolemaa ja hoitaja pyyhkii kyyneleitä. Heräämössä olin sitten tosi, tosi sekava. Leikkaus tehtiin tähystyksellä, eli mahaan tuli 3 reikää ja yhteensä 4 tikkiä. Sairaalassa olin jo samana iltana jalkeilla, samoin yöllä, kun tuli hirveä nälkä. :) Kaikista sekavista olosuhteista johtuen piti pohtia, olenko sairaalassa 1 vai 2 yötä, mutta päädyin lähtemään kotiin jo seuraavana päivänä. Lähtökeskustelussa hoitaja tajusi, että äidin kuolemasta oli vasta 3 viikkoa, joten se sekavuuteni ihmetteleminen loppui sitten siihen.
Kotioloissa vietin lähinnä sängyssä pari päivää, kipuja ei oikeastaan ollut, mutta tehokkaat lääkketkin oli. Pieniä kävelylenkkejä (aluksi tosi pieniä) tein joka päivä sairaalasta lähdettyäni. 3 päivää lepoa johti sellaiseen "pää-hajoo-just-nyt"-fiilikseen, että kirpparille oli päästävä. Onneksi tuolloin oli kuski käytettävissä.
Särkylääkkeistä vierotin itseni oikeastaan kokonaan jo viikon kuluttua, tikkien poiston yhteydessä taisin vielä muutaman lääkkeen ottaa. Fyysinen toipuminen on siis mennyt oikeastaan tosi hyvin.
Isoin kolaus tuli henkiselle puolelle eli lähinnä naiseudelle, onko nainen oikea nainen ilman kohtua. Toisaalta yritän muistaa ne gynen sanat, että muuta hoitoa ei enää ole olemassa, hormonit ei näihin vaivoihin auta. Mutta silti.
Tuntuu aika pahasti siltä, että kaikki on kesken. Perunkirjoitus vasta vireillä, oma kämppä kaipaa isoa siivousta, äidin asuntokin pitäisi tyhjentää ja myytävää, sitä nyt tosiaan on.
Tämmöistä tänne, ai niin, käytiin Tampereella Andy Warhol -näyttelyssä. Se oli kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti