-->

tiistai 11. elokuuta 2015

Salaisuuksia

Piti siivota. Jossain vaiheessa päätin, että on muka järkevää alkaa raivaaminen äidin jäämistöstä ja jostain syystä siivouskohteeksi valikoitui ns. viralliset paperit.
Silmäilin sivukaupalla vanhoja tiliotteita ja oli erikoista, miten tiliotteista nousi esiin vanhoja muistikuvia tapahtumista; tuo oli se kerta kun äiti hermostui ja lähti yhteiseltä sukulointireissulta itsekseen aiemmin kotiin ja tuossa taas on äidin ja mun lasten yhteinen reissu Helsinkiin.

Roskikseen päätyi entisten asuntojen remonttipapereita ja keittiösuunnitelmia. Vanhoja tilisopimuksia ja lainapapereita.
Muutamat paperit jäi säästettäväksi ja eniten selvitystä - henkisellä puolella - kaipaa paperinippu, joka käsitteli avioeroa. Sain tietää vasta nyt, että isäni olisi halunnut, etten olisi avioerossa jäänyt ensisijaisesti äitini huollettavaksi.
Heräsi ajatuksia ja kysymyksiä: mitä minun elämäni nyt olisi, jos isän toive olisi mennyt oikeudessa läpi, minne minä olisin joutunut; ajatteliko isäni huolehtivansa minusta itse vai mitä paikkaa hän minulle oli ajatellut.

Koska kumpikaan vanhemmistani ei elä, en tule saamaan vastauksia enää keneltäkään.

Ihmeellistä, miten oma identiteetti pitää välillä kyseenalaistaa.

Mitä minulle on tapahtunut, mitkä asiat ovat muovanneet minusta minut ja miten pienestä se voi olla kiinni, että asiat menisivät ihan toisella tavalla, koko elämä olisi ollut ihan eri elämä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti