Kävin vain lisäämässä luettujen listaan Juhani Laulajaisen kirjan "Äärettömän hyvä nainen".
Siitä pitää kommentoida, että oli järkyttävän huono. Takakansi antaa lupauksen hyvästä ja kiinnostavasta, mutta alku on ihan ok, tosin hieman sekava ja sitten kirjan loppuosassa helvetti repeää. Enää ei voi puhua hieman sekavasta vaan todella sekavasta. Kirja oli mulla kauan kesken puuduttavuutensa vuoksi, mutta koska kirjoja ei periaatteessa saa jättää kesken, en antanut periksi. Viikonloppuna sain kirjan päätökseen enkä tajunnut lopussa enää mitään.
Huono, todella huono kirja. Nyt jos mieli lentäisi, alkaisin pohtia mistä joku saa inspiraation tuollaiseen tarinaan. Mutta yrittänen hillitä mieleni lentoa.
Onneksi tuo kirja on nyt hoidettu pois päiväjärjestyksestä ja on "lupa" lukea jotain muuta.
Olin kaverin kanssa kirpparilla pari viikkoa sitten ja keskusteltiin kirjoista; liian monen kirjan kohdalla jouduin sanomaan: "Mulla on se, mutta en ole lukenut".
Viime viikolla minun kommentoitiin olevan herkkävaistoinen.
Pari viikkoa sitten olin tekemisissä erään tutun kanssa ja kysyin häneltä yhdestä henkilöstä kun ko. henkilö on jotenkin tuntunut liikkuvan oudoissa paikoissa outoon aikaan. Ensimmäinen tällainen ajatus heräsi jo marraskuussa 2014 ja toinen syksyllä 2015.
Keskustelu johti siihen, että kysyin tutulta onko hän varma, että ko. henkilö ei petä kumppaniaan.
No, kuulemma pettää ja tiedossa tämä on ollut jo kesästä 2014 lähtien.
Todella outo tunne, kun saa tietää, että se, mitä on jossain vilaukselta nähnyt ja saanut siitä oudon aistimuksen, olikin sitten jotain merkittävää ja se aistimus ihan oikea.
Tässä vaiheessa voisin ärsyyntyä ihmisistä, jotka väittävät että ylitulkitsen / tulkitsen väärin.
Niitäkin on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti