190 sivua.
Ja edelleen tuntui, että tämä on se sama tarina, kaikki Haahtelat on samanlaisia.
Tähän mennessä olen lukenut kolme Haahtelaa ja kaikissa on ollut joko päättynyt tai jollain tavalla epätyydyttävä avioliitto, kaikissa on menneisyydestä esiin tuleva hahmo, jonka tarinaa aletaan selvittää ja aina matkustetaan ulkomaille tarinaa selvitettäessä.
Ja kaikissa on epämääräinen, avonainen loppu.
Ehkä tämä on jokin tyylikeino, mutta kun sama kaava toistuu kirjasta toiseen, niin ei vaan toimi.
Olen puhunut tästä Haahtelan kirjojen samankaltaisuudesta tutuille ja eräs henkilö sanoi, että eikö kustantajalta tule kommenttia kun uusi teos on aina jonkinlainen kopio edellisestä.
Minulla on vielä kuusi Haahtelaa lukematta, kaksi löytyy omasta hyllystä ja nuo loput tulevat sitten vastaan jossain elämänvaiheessa jos ovat tullakseen.
Häiritsevää oli sekin, että tässä kirjassa oli väkisin mainittava Perhoskerääjän hahmo Henri Ruzicka.
Miksi. Tarinan kannalta tämä maininta oli täysin turha, mutta ilmeisesti tarkoitus oli herättää enemmänkin Haahteloita lukeneiden mielenkiinto.
Saksan terroristikuvioista en juurikaan tiedä, joten siltä osin en voi kirjasta mitään sanoa, mutta kirjan nimi ja tarinan edetessä mukana kuljetetut maininnat ja kuvailut lumesta saivat ymmärtämään, että lumella on symbolinen merkitys.
Mietin yritettiinkö lumella, sen jatkuvalla satamisella ja lumen puhtauden kuvailulla synnyttää ajatus siitä, että mennyt oli jäänyt uusien kerrosten alle eikä kaikkea vanhaa kannata kaivaa esiin.
Tämä on ehkä hiotuin lukemistani Haahteloista, mutta kuitenkin ensimmäisenä lukemani Perhoskerääjä on yhä suosikkini, siitä syystä, että tarinassa oli jotain lumousta ja siitäkin syystä, että nämä myöhemmin lukemani ovat tosiaan tuntuneet saman tarinan toistolta.
Haahtelasta olen kiinnostunut kirjablogien myötä, Haahtelaa on kehuttu paljon, mutta en tosiaan täysin tätä samaa innostusta jaa. Vika voi ihan hyvin olla minussakin eikä Haahtelassa.
Tosiaan, vielä kaksi Haahtelaa odottaa hyllyssä, mutta pidän taas pienen tauon niistä ja luen jotain muuta.
"Myöhemmin nukuin ja unessa tunsin oloni rauhalliseksi. Mikään ei painanut minua, menneessä oli yhtä paljon hyvää kuin huonoa ja kaikki teot kumosivat toisensa; niin kuin joskus tuntee voivansa siirtyä hetkeksi sivuun ja maailma ympärillä jatkaa kulkuaan, lipuu ohi, eikä kukaan tarvitse enää, ei kysy, eikä itselläkään ole mitään sanottavaa, päinvastoin: jokainen sana tuntuu turhalta, kaikki sanat on sanottu ja on helpompi olla puhumatta, eikä hiljaisuuskaan tunnu niin pahalta kuin joskus silloin kun sen sekoittaa yksinäisyyteen tai muuhun samankaltaiseen oloon."
***
"Minun ei olisi pitänyt tulla tänä iltana yksin. Minun olisi pitänyt tulla Sigridin kanssa ja tuoda mukanani elämä, joka meidän olisi pitänyt elää."
"Taksi odotteli kadulla, moottori oli käynnissä ja minä viuhdoin lunta sivuun kuin vimmattu. Hiki valui pitkin selkää kun lapioin portille johtavan kivetyksen puhtaaksi ja vielä pienen polun roskalaatikolle. Puhdistin jalkakäytävän edustan ja kun katsoin taakseni, valot olivat sammuneet kaikista ikkunoista."
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti