Murtumakohta

Takana viikonloppu ja juhlat. Sivistynyt minä ajattelee, etten tarvitse viinaa mihinkään ja pystyn käsittelemään tunteitani muutenkin. Olen niin paljon viinan aiheuttamaa pahaa nähnyt, että itselläni ei ole tarvetta juoda. Tulee vaan entistä pahempaa jälkeä, kyllä asioiden käsittelyyn pitää olla muukin tapa.
Ja sitten kun hiukan pääsee lipsahtamaan, niin tajuan puhuvani muille elämäni kolmesta isosta kriisistä. Välillä pitää hiukan itkeä, välillä pitää kävellä yksin lähellä olevan koulun ympäri ja odottaa, että taskussa oleva puhelin soi. Eikä se soi.

Hyvä puoli näin muutamaa päivää myöhemmin ajateltuna on se, että tiedän ettei elämäni kolme keskeistä kriisiä ole minnekään kadonnut, vaan vielä on käsiteltävää. Ainoastaan yhden näistä kriiseistä voisin enää käsitellä asianosaisen kanssa.
Huono puoli on se, että en pääse eteenpäin. Ja se, että tiedän, että vielä on yksi iso kriisi jota salaan niin hyvin, että edes estottomassa tilassa se asia ei lipsahda.
Kuitenkin se taitaa elämäni neljästä kriisistä olla akuutein. Toisaalta se on asia, jolle en voi tehdä yhtään mitään.
Näin ollen kulutan energiaa kriisiin, jonka toinen osapuoli on vielä elossa.

Viikonloppuna kuulin paljon tarinoita. Ihmisjoukko, joka on tuntenut toinen toisensa pitkään ja yhteisen historian aikana on satutettu, loukattu, tehty vääryyksiä ja tyhmyyksiä ja vaihdettu kumppania tämän tietyn joukon sisällä, mutta silti tullaan toimeen yhä niin, että juhlia vietetään aina samalla porukalla.
Elämä on satuttanut, kolhinut ja näyttänyt nurjempiakin puolia ja ainoa "tasaista elämää" viettänyt tuossa ihmisjoukossa taitaa olla mieshenkilö, jolle ensimmäinen suurempi murhe elämässä tuli vasta noin 45-vuotiaana. Kauan sai elää niin, että vanhemmat siloittivat tietä ja pitivät poikaansa suojassa kuin pientä lasta. Toisaalta tämä sitten näkyy myös käytöksessä eikä sinänsä ole yllättävää, että kaikki eivät tämän ihmisen kommunikointitavasta pidä.

Syrjähdin aiheesta...
Viikonlopun jälkeen tutkin vanhoja kalentereita ja löysin päivämääriä ja vuosilukuja, joilla joskus oli merkitystä. Tai on vieläkin.
Löysin myös merkinnät tapahtumasta, jota täällä olen jo sivunnut.
Eli kun alkuun piti viimein päästä, elämäni HÄN oli täällä ke-to-yön.
Muistan to-aamun, olin väsynyt, mutta istuttiin keittiössä ja kun hän lähti, hän sanoi soittavansa perjantaina treenien jälkeen.
Jäin yksin ja hääräsin, siivosin kaappeja ja olin tyytyväinen, vihdoinkin alkaa tapahtua, nyt siivoan näitä kaappeja ja näytän olevani kunnon ihminen. Ja koska olin väsynyt, lasinen pullo putosi lattialle ja siivottavaa oli lisää.
Perjantai tuli ja sitä soittoa ei tullut.

Kuitenkin senkin jälkeen oltiin tekemisissä, vielä reilut 3 vuotta eteenpäin.
Nyt, muutamaa vuotta myöhemmin haluaisin ehkä tietää mitä hänen mielestään tapahtui.

Olisiko hän tuolloin ymmärtänyt, jos olisin sanonut hänelle näin:
"Joo, mä tykkään susta ihan hirveesti, mut mä en oikein nyt voi vaan antaa mennä, koska jos mun äiti sais tietää susta, niin se haukkuis ensin mut ja sitten sut, vaikka ei susta mitään tiedäkään. 
Jos lapset sanois mun äidille susta jotain, mun äiti alkais uhkailla mua ja laittais mulle viestejä, joiden mukaan hänen tuttavat ja ystävät on sanoneet, että olen huono ja vastuuton äiti ja mut pitäis jättää perinnöttömäksi. 
Ja joo, olis kiva lähteä sun kanssa baariin tai muuten käymään jossain, mutta en mä voi kun kukaan ei hoitais lapsia; mun äiti ei suostu, koska hän ei kuulemma ole ilmainen lapsenvahti ja toisaalta, mä kuulemma aina vaan juhlin. 
Ja en mä oikeesti oo niin pärjäävä ja itsevarma kuin luulet, mä vaan joudun pärjäämään. Joka kerta kun sanot jonkun toisen nimen, sattuu. Joka kerta kun sanot jonkun toisen nimen, oletan, että olen hävinnyt, joku toinen on tärkeämpi. Vaikka oikeesti mä tykkään susta ihan hirveesti, eniten koko maailmassa.
Ja se yks mun kaveri sanoi, että vain sun seurassa on nähnyt mut onnellisena."

Ei kukaan voi ymmärtää tollasta, ei tollasta voi noin vaan sanoa.
Olisinko edes osannut tiivistää silloin kaikkea noin, vasta 3 vuotta olen ollut näennäisesti vapaa (äidin kuoltua). Nyt kun katsoo kauempaa, osaa ehkä paremmin analysoida.

Olisinko voinut sanoa, että mua on satutettu niin paljon, että mulle luottamus on tosi tärkeä asia. Sen takia mä en todellakaan ole kenenkään kanssa vain olemisen takia, vaan tarvitsen enemmän. Ja vaikka sun kanssa kaikki ei ole mennyt ihan putkeen (meneekö ikinä kenenkään kanssa), niin olet kuitenkin se, jota mä pidän turvallisena. 
Ja jos Vesalan biisi "Sinuun minä jään" olis silloin jo ollut olemassa, oltais voitu kuunnella sitä.