-->

maanantai 30. huhtikuuta 2012

Jipii

Silloin kun  pitäis saada realisoitua kaikki romut nurkista, tapahtuu yleensä jotain kauheeta.
Eli kun lapset ei auta ja myytävien laatikoihin kompasteleminen kyllästyttää ja päättää sitten itse ryhtyä toimeen.
Ei tosiaan kannattais.
Lauantaina tippui 6,5 v vanha kamera peiton päältä lattialle omia aikojaan ja tietty oli zoom päällä kun olin just huutisjuttuja kuvaamassa. Eipä tarvinnu sen jälkeen enää kuvata.

Rikki mikä rikki.

Mielessä on jo muutaman kerran ollut kameran päivittäminen nykyaikaisemmaksi, mutta nyt en sitä ainakaan halua tehdä kun v***ttaa tommoset putoomiset. Eikä oikein varaakaan uuteen ole, just siks tavaraa oltiinkin huutikseen laittamassa, että sitä rahaa hiukan tulis.

Tyttö halus joskus kameraa ja sai sukulaisen vanhan, Olympus-merkkisen kameran. Arvata voi, mitä tapahtui...
Ei kelvannut!
Kamera on sitten ollut tungettuna johonkin niistä miljoonista "myytävää ja muuta epämääräistä"-bokseista. Olipa siinä sitten etsimistä, mutta tänään se löytyi. Enkä tietenkään osaa sitä käyttää.

Eilen käveltiin keskustan ja kirpparin kautta toisen kunnan Tarjoustaloon. Matkalla totesin, että muksut haluaa aina kaikkea mahdollista ja kaiken pitäis olla viimeisen päälle.
Mitä mulla on?
* Rikkinäinen, 6,5 v vanha kamera.
* 15,5 vuotta vanha televisio, toimii yhä.
* 15 vuotta vanha pakastin, toimii, mutta huonosti, tekee hirveesti jäätä eli voi vain arvailla miten paljon se kuluttaa sähköä.
* 15,5 v vanhat stereot, kasettipesät ei toimi, cd jumittaa niin, että välillä pistää virrat poikki ja vilkuttaa vikakoodia. Alkaa toimia taas, kun hakkaa nyrkillä sopivasti yläosaan.
* Rikkinäinen puhelin, soi, mutta ääntä ei kuulu. Saatu ilmaiseksi kaverilta. Silloin se oli kyllä ihan uutukainen.

Tyttö sai kinuttua mummulta kosketusnäyttöpuhelimen. Nyt se on jatkuvasti huollossa/takuukorjauksessa. Syy on taatusti se, että sitä pidetään takataskussa ja siis istutaan sen puhelimen päällä ja se taittuu. Mut eihän se tietty siitä johdu, ei äidit mitään tiedä eikä niitä ainakaan uskoa tarvii...

Tuomas Kyröä mukaillen: "Kyllä ennen oli kaikki paremmin."


2 kommenttia:

  1. Saanko sanoa, että luin hymy poskessa tätä vaikka eihän siis tietenkään ole kohteliasta nauraa toisten onnettomuuksille.

    Mulla aikonaan oli joku juttu astioiten kanssa.
    VÄHiNTÄÄN kerran viikossa rikoin jonkun mukin tai lautasen. Se on mennyt ohi, onneks.

    Sitten sen jälkeen, kun olin puol v sinkkuna mulla oli kirous elektroniikkalaitteiden kanssa.
    KAIKKI, minkä ostin-tilasin, meni rikki. Puhelimet, tietokoneet, soittimet, tehosekoittimet, ja kyllä! Myös kamera!
    Onneks on takuuja, mutta esim. pesukoneseen ei takuu kelvannut.
    Koska pistin sen päälle ilman että olisin poistanut turvaruuveja. (minkä ihmeen turvaruuvit?)
    Sinne meni upouusi pesukone YHDESSÄ päivässä.
    Ja pitikö mun vielä sanoa erikseen, etten ollut sen kummemmin varakas ihminen näin yksinhuoltajana..
    Musta tuntuu, että sekin aika on mennyt ohi..en ainakaan muista että olis mitään mennyt rikki..
    Mitä nyt tietokone vähän väliä.. mutta se nyt onkin ikivanha! 4 VUOTTA!
    En anna uuttakaan tilata, koska tällä on (tunne)arvoa.
    Soneran 3 vuoden osamaksuna tää tuli maksamaan yli 900 euroa.
    Sellaisia saa kirpparilta varmaan 25-lla eurolla nykyään, voisin kuvitella :D

    Jeij! Vappuja!

    VastaaPoista
  2. Mulle kaikki on niin rakasta, en voi niistä luopua kun kerran hyvin ovat palvelleet. Joten ei saa nauraa. Rikon harvoin mitään *koputtaa puuta* joten sit harmittaakin ihan sairaasti ku jotain tollasta tapahtuu. Toi nyt tietty on niin vanha, ettei mikään takuu siihen ulotu.
    Ja se enon kamera on ihan paska, en osaa sillä ottaa kunnon kuvia.

    Kone mulla on kans juu vanha, ihme kun vielä palvelee. Lasten mielestä se on muka hidas... Ite ovat ;)
    Lapsillekin olis hyvä saada opetettua, että kun tavaroita pitää hyvin, niin ne kestää pitempään eikä tarvi koko ajan ostaa uusia.

    Kultaseni, pesukoneen turvaruuvit pitää sen rummun kuljetuksen aikana paikoillaan, ettei se mene jo siinä vaiheessa rikki. Näköjään sen voi sit helposti rikkoa kotonakin. ;)

    VastaaPoista