-->

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Haetaan toimittajan paikkaa seiskasta

Ruisrock-viikonlopun aikana hoksattiin kaverin kanssa, miten myyvät skandaaliotsikot syntyy.
Tässä kaksi havainnollistavaa tilannetta.
Huom: Väännetyt "otsikot" ovat siis HUUMORIA parhaimmillaan, kuvitelma siitä, mitä normitilanteista saa irti skandaalia hakemalla.

1. Poliiseja oli perjantaina Ruissalon rantahietikolla paljon. Olen yhä suivaantunut Tampereella sattuneesta bussin pysäytys & alastoman miehen pamputus -episodista, joten sanoin kaverille, että mä meenkin jututtamaan tota poliisia hiukan. Pohdin toki hetken, miten esitän asian niin, etten lennä itse alueelta ulos niska-perse-otteella. No, aloitin keskustelun kysymällä, oliko ko. poliisin mielestä pamputus tuossa tilanteessa oikeutettua. Poliisi sanoi, ettei ole videota nähnyt. Sanoin, että minä olen, enkä pitänyt ja tuskin se turhaan tutkintaan menee. Poliisi sanoi, että näin on. Lopuksi sanoin, että no, millainen se pamppu sitten on.
Poliisi tempaisi pampun vyötäisiltä ja sanoi, että tästä otetaan sitten vielä se teleskooppi esiin.
Ok, leppoisa keskustelu päättyi tähän ja kaikki olivat tyytyväisiä.

Otsikko: Poliisi näytti tytölle "pamppua" festareilla.

2. Kohdattiin rankan punk-keikan  (Suicidal Tendencies) päätteeksi Paleface. Kaveri sanoi: "Kato Paleface, mee pyytään nimmari", mutta en mennyt. Kaveri sitten lähestyi Palefacea avaten keskustelun juuri esiintyneestä bändistä ja siitä, pitääkö Paleface ko. musiikista. Paleface oli hyvin rauhallinen ja asiallinen ja mun oli pakko puuttua keskusteluun sanomalla, että en pidä suomi-rapistä / -hiphopista, mutta kuules Karri, susta mä pidän, koska sulla on yhteiskunnallista sanottavaa ja on hyvä, että joku uskaltaa sanoa asioita ääneen. Pohdimme hetken sitä, miten on olemassa ihmisiä, jotka sanoo asioita niinkuin ne on ja miten ympäristö sellaisiin ihmisiin suhtautuu (joidenkin mielestä suoruus on pelottavaa, joidenkin mielestä taas arvostettava ominaisuus). Jossain välissä menin sitten sanomaan, että pidän kuitenkin myös Cheekistä.
Paleface sanoi: "Ai sä pidät Cheekistä."

Otsikko: Paleface lyttäsi Cheekin.


Eli näin helppoa se on. Irroitetaan juttuja oikeista yhteyksistä ja väännellään asioita hiukan, niin saadaan todella (?) myyvää tavaraa aikaiseksi. Eipä tässä sen kummempia, mutta muistakaa nyt yhä edelleen, että tämä oli huumoria, eikä näillä "otsikoilla" ole mitään tekemistä totuuden kanssa!!!
Seiskan työtarjousta jään odottelemaan.... ;)

2 kommenttia: