-->

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Huono tai ainakin ihan paska

Yritän kovasti päästä Suomen paskimman blogin kirjoittajaksi.
Lupailen täällä palata asioihin, joihin en kuitenkaan palaa ja haasteita on roikkumassa kaksin kappalein, toisesta tehty puolet ja toinen toteutusta vailla, vaikka osallistuin siihen jo viime vuonna.

Samanlaista tämä elämä kotonakin on, kaikkea pitäisi tehdä, mutta ei vaan saa aikaiseksi.
Sitten kun yöllä keksii, että NYT minä tiskaan, niin lapsi tulee sanomaan, että olet ihan hassu, miksi sun on pakko tehdä kaikki aina keskellä yötä.

Myytäviä tavaroita on joka paikassa, kellarissa huonekalu, josta olen ainakin puoli vuotta ajatellut, että pitäisi laittaa se toriin myyntiin. Mutta kun ei saa aikaiseksi.
Kirppispöytään ei mahdu kaikki kerralla, mitä jos ottaisi vaikka toisen pöydän hetkeksi jostain muualta. No mutta kun mitäs jos se ei toimikaan ja jaksaako sinne sitten mitään hoitaa ja kun se paikka on niin kallis....
Mitäpä jos, sanoisi Samuli Putrokin tähän.

Stereot on olleet jo viikon rikki, ne menee välillä jumiin niin, että kuori pitää avata ja ropata hiukan. Osaan tehdä sen itsekin, mutta kun stereot on niin hankala nostaa hyllyltä pois ja se korjaaminen on vittumaista puuhaa.

Huutis pyörii ihan kivasti taas vaihteeksi ja olen pari viikkoa hokenut, että pitäisi laittaa sinne taas jotain uutta, joka saa ihmiset kiinnostumaan. Hokemiseksi jäi.

Tiedän tarkkaan, mitä projekteja kotona olisi toteutettava, mutta kun osa niistä vaatii valmisteluja ja tavaran kuskaamista edestakaisin, niin aloittaminen ei huvita, mutta kuitenkin kärsin keskeneräisyydestä.

Ja jos apua pyytää, niin saa vastauksen, että pyydä niitä muita, niitä hyviä ihmisiä.
Ei mulla ole sellaisia, joita voisin pyytää.
Hyviä ihmisiä mun elämässä kyllä vielä on muutama. :)

ps. Oltiin vadelmassa lauantaina, joten jotain reipasta on saatu aikaiseksi.


2 kommenttia:

  1. Mä sain sunnuntaina pitkästä aikaa myyntipuuhan.
    Ostin huutikseen huutoplusin ja sit aloin tekemään ilmoitusta kun huomasin et eipä enää voikaan laittaa lisäkuvia samalla systeemillä kun aikaisemmat 8 vuotta. Kokeilin ja kokeilin, sit meni hermo, laitoin tavarat torin ja samana iltana ne lähti. Joten mun puolesta huutonet saa suksia kuuseen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän on nyt helpompi se huutiksen kuvien lisäys.
      Eli haet kuvan vaan omalta koneelta ja sitten seuraava kuva, eli menet siihen kohtaan 2 ja haet kuvan ja sitten kohta 3 jne. 5 kuvaa siihen mun mielestä saa laitettua?
      Torissa meillä on ollu jotain isompaa tavaraa ja ne on jonkin verran lähtenyt uusiin koteihin, eilen lähti esine, josta itse maksoin 20 mk ja nyt sain siitä 20 e. :D
      Meillä oli jo valmiiksi myytävää tavaraa, mutta homma riistäytyi lopullisesti käsistä kun tuli se mummulan tyhjennys eteen, 2,5 hehtaarin tilan tavarat alle 70 neliön asuntoon on aika mahdoton tehtävä. :D

      Poista