-->

lauantai 27. elokuuta 2016

Luettu: Heidi Köngäs / Luvattu

Aloitin eilen heti Wallanderin jälkeen seuraavan kirjan lukemisen, tämäkin kirjatapahtumasta saatu.
Kirja oli Heidi Köngäs / Luvattu.

Takakansi kertoo seuraavaa:
 " Ei voi olla totta.
Houkkako minä olen?
Sinä olet naitu mies ja minä toiselle luvattu.

Tyttö odottaa sulhastaan saapuvaksi kaukaiselta työmaalta. Mutta vastoin tahtoaan hänen sisällään palaa tuli, jota muut eivät näe: toisen miehen silmät ovat tulleet uniin, toisen miehen kosketus ei unohdu.

Kuulas ja kiihkeä romaani nuoren naisen luvattomasta rakkaudesta, syyllisyydestä, intohimon autuudesta. Ikiaikainen tarina, joka soi kuin suomalainen kansanlaulu, väkevänä ja kaipausta täynnä."


Ensimmäinen reaktio kirjasta oli, että ei tätä jaksa lukea.
Alku oli hyvin puuduttava ja tuntui, ettei kirja kiinnosta tarpeeksi, ei ole kovin hyvin kirjoitettu.
Kuitenkin minulla on periaate, että kirjoja ei saisi jättää kesken, joten jatkoin yrittämistä.
Kirjassa on 188 sivua. Aloitin päivällä, puuhastelin illalla muuta ja sain yöllä luettua kirjan loppuun.

Kiinnostavin vaihe oli kirjan päähenkilön Maijan sulhasen, Antin sekoaminen kuuliaistanssien jälkeen ja kun edes Mulli-Saara ei saa yrteillään ja loitsuillaan Anttia parannettua, Maija joutuu pohtimaan, onko hänen pakko solmia avioliitto Antin kanssa.
Kolmannet kuulutukset on luettu, kuuliaistanssit tanssittu, mutta nyt sulhanen on sairastunut eikä hänestä enää täydeksi avuksi vaimolleen olisi, vaan pikemminkin joutaisi vaivaistaloon.
Joutuuko Maija ottamaan hullun ristikseen?
Maijan valinta saa talon väen epäilemään Maijan viattomuutta ja pestuuviikon koittaessa Maija alkaa kysellä piian paikkaa muista taloista, mutta saa todeta huhupuheiden kiirineen kauas.
Vaikka Maija on työteliäs ja hyvä piika, talon maine menee kaiken edelle.

"Mutta minkä väristä on hulluus? Onko se kirkasta kuin viina vai mustaa kuin terva?"

Kirjan loppupuolella aloin miettiä, että kirjassa on monia sinänsä tuttuja sanoja, jotka ovat kuitenkin sellaisia, etten tiedä niiden varsinaista merkitystä.
Mm. aivina ja kuhilas.
Minulle nämä ovat vielä sen myötä tuttuja sanoja, että isovanhempani ovat näitä sanoja käyttäneet, mutta en usko lasteni törmänneen koskaan näihin sanoihin, ellei sitten Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen lukemisen yhteydessä.
Tämä synnytti ajatuksen siitä, miten paljon maailma muuttuu muutaman sukupolven aikana.
Missä ajassa kieli muovautuu kokonaan uudeksi?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti