-->

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Luettu: Anja Snellman / Äiti ja koira

Ilmoitin kaverille tekstarilla, että sain Parvekejumalat luettua ja ehkä seuraavaksi olisi jo Oneironin vuoro. Oneronin, josta äitini entinen työkaveri pari viikkoa sitten sanoi, että sai sen luettua, mutta ei ymmärrä nykykirjallisuutta - ei ymmärrä, mitä kirjailijat haluavat sanoa. Sama ongelma oli kuulemma Valtosen kanssa, sen äitini entinen työkaveri kuulemma vie lukemattomana takaisin kirjastoon kun ei ymmärtänyt kirjasta sen vertaa, että olisi alkua pidemmälle päässyt.

Mutta en sentään vielä Oneironiin tarttunut, vaan luin sitten kuitenkin lisää Snellmania.
Valkkasin Äiti ja koira -pokkarin, 270 s.
Nopeasti luettava ja ihan ok, hyvä välipala.
Surullisiakin kohtia oli.
Kirjan viimeinen lause oli hieno.

Kirja kertoo vanhan avioparin melko yllättävästä avioerosta miehen löydettyä nuoremman naisen.
Alkuasetelmassa mies on varma siitä, että ero oli hyvä valinta ja vaimo riutuu kun ei vielä löydä paikkaansa uudessa tilanteessa - etenkin kun avioeron kanssa samaan kohtaan osuu vetäytyminen työelämästä.

Kirja on kasvutarina, näin lyhyesti sanottuna.



Meerin tekisi mieli heittäytyä selälleen loskaan. Katsokaa: tässä on keski-ikäinen enkeli! Tai laittaa asuntoilmoitus lehteen: halutaan ostaa kaksio, mistä tahansa, kunhan on näköala hautausmaalle.

***

Hän on kiitollinen kun Meeri ei kysele, ja Meeri on kiitollinen kun Lintu ei kysele. Surun tasapaino, niin Meeri sen ajattelee.

***

Äidin täytyi silloin saada mennä, hänelle täytyi antaa vapaus tai hän olisi nääntynyt, Meeri-mummi selvitti Sampolle myöhemmin.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti