Tämä kirja tuli puheeksi, kun lapsonen oli saanut sen koulusta luettavaksi.
Lapsonen on ehkä huono termi tähän kohtaan, koska tämä ei ole mikään ihan kevyt kirja.
Lapsonen ei siis ole ihan pieni, mutta iästään huolimatta, nyt kun olen tämän itse lukenut, totean, etten halua lapsosen tällaista kirjaa lukevan.
Mutta kai äidinkielen opettaja oli tämän kirjavalinnan tarkalla harkinnalla tehnyt. Toivottavasti.
Innostuin kun lapsi sanoi, että saivat koulusta luettavaksi Anja Snellmania.
Kerroin lapselle kaiken, mitä itse Snellmanista tiedän ja kysyin, mitä opettaja oli kertonut.
Kuulemma ainakin sen, että Snellman on jo nuorena kirjoittanut hyviä kirjoja.
Parvekejumalat oli mulla hyllyssä, mutta kuului kategoriaan "mulla on se, mutta en ole lukenut".
Nyt olen.
Lapsi ei - vielä.
Laskin kirjahyllystä, että mulla on 19 Snellmania / Kaurasta, mutta lukenut olen vain kolme - nyt siis neljä.
Sain kirjan tuossa puoli tuntia sitten loppuun ja olen melko järkyttynyt.
Aloin aavistella loppuratkaisua n. 60 sivua ennen loppua, mutta täysin oikein en aavistanut.
Kirjan loputtua piti palata vielä ensimmäiseen lukuun.
Ajattelin äsken, että tämän kirjan yksi teema on mustasukkaisuus, mutta ehkä oikeampi ilmaus on oikeudenmukaisuus / oikeutus. Kuvitelma siitä, että toimii oikein ja haluaa muidenkin toimivan samoilla säännöillä.
Turva, suojautuminen, tarve muokkautua osaksi jotain ryhmää ja sopeutua siihen niin, että voi olla koskematon ja turvassa.
Kirjassa risteää somalityttö Aniksen ja suomalaisen Allan tarina: Anis on tullut perheineen Suomeen sotaa pakoon ja haluaisi omaksua paikallista kulttuuria, tapoja ja vapautta ja Alla taas hakee turvaa ja suojaa uskonnosta ja kiinnostuu muslimien maailmasta.
Pari näytettä:
Joskus Anis ihmetteli lumikkityttöjä jotka olisivat voineet syödä ihan mitä vain, mutta jotka olivat päättäneet olla syömättä lähes kaikkea.
***
Vanilja oli ollut ihan liian vanha operaatioon, ja varmaan koko juttu oli ollut senkin vuoksi hankala. Mutta Vaniljan äiti, heimoonsa tullut, oli halunnut pitää päänsä.
Varsinainen kielikuva, Anis oli sanonut siskolle ja kopauttanut nyrkillä otsaansa. Ei kylläkään ollut jatkanut Kaktuksenkukan kuiskimaa häpeällistä ajatusta ääneen: yksi pitää yläpäänsä ja toinen menettää alapäänsä.
***
Hän yrittää muistella missä päin oli se pieni talo jossa eräskin Alla yritti kerran olla osa satutettujen laumaa. Oliko se vasemmalla, mäellä, vai oikealla, tornitalojen puolella? Muisti ei halua edes hyräillä. Siellä valoisassa Marimekon verhoin ja pehmein pastellivärein sisustetussa huoneessa Alla istui turkoosilla sohvalla ja kuunteli kuka oli kokenut mitäkin kauheuksia, tai kuvitellut kokeneensa. Eivät kai ne kaikki voineet totta olla? Joskus Alla epäili omiakin muistikuviaan. Äiti ja isä olivat yhtä mieltä siitä, että siipirikkojen laumaan osallistuminen tekisi Allalle hyvää siinä vaiheessa.
***
Isän ilme oli aurinkoinen, lähes hellä, ja Anis katsoi isäänsä tarkkaan, halusi tallettaa ilmeen pahan päivän varalle.
***
Tytöistä oli tullut läpinäkyviä, olemattomia. Anis mietti mitä ne lumikkityttöjen lapset sitten olivat. Jos on läpinäkyvä potenssiin läpinäkyvä, muuttuuko lopulta hohtavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti