En näköjään ole käynyt täällä pitkään aikaan. Luettuna on Pulkkisen lisäksi vain kaksi kirjaa edellisen postauksen jälkeen, ne lisäsin nyt kirjalistaan. Marklund oli huono ja Kontula oli huono. Kontula piti lukea nopeasti alta pois kun kirppikseltä löytyi Kalle Lähde / Happotesti enkä tykkää jos on kaksi kirjaa yhtä aikaa kesken. En kuitenkaan alkanutkaan Lähdettä lukemaan ja tällä viikolla kirppikseltä löytyi Laura Save / Paljain jaloin - sitä luen nyt.
Muutaman sadan kilometrin päässä on sukulainen, jonka asioita pitäisi muun suvun mielestä hoitaa, mutta sukulaisen luonteen vuoksi tehtävä ei ole helppo. Ajattelen myös, että miksi mun pitäisi auttaa häntä kun hän ei auttanut mua kun kipeästi apua tarvitsin muutama vuosi sitten ja jos vaan joku olisi silloin auttanut, elämä olisi voinut saada toisen suunnan.
Pakko kai on silti mennä.
Muutama viikko sitten käytiin Tampereella yhdellä keikalla, matka on pitkä, mutta keikka oli ainutlaatuinen tilaisuus. Keikka oli hyvä ja paikka kiva, ei täällä vastaavaa baaria ole.
Harkitsen muuttoa Tampereelle, mutta tuskin saan mitään senkään suhteen aikaiseksi.
Itseäni olen viime aikoina viihdyttänyt roikkumalla nettikeskustelussa, jossa ruoditaan erästä bloggaajaa, joka antaa ymmärtää olevansa kovinkin itsevarma, etenkin vartalonsa suhteen. Samalla mietin miten itse suhtaudun vartalooni, jossa on näkyvät arvet naiseutta vaurioittaneista leikkauksista. Jos joku uusi ihminen joskus ne näkee, mitä niistä pitää kertoa.
Tällä viikolla on kuultu satuttavia sanoja ja tavattu kadulla vanha ystävä. Kohtaaminen sai muistelemaan parinkymmenen vuoden takaisia asioita ja sitä miten kaikki olisi voinut mennä toisin.
Näistä asioista käytiin toisen ystävän kanssa keskustelua tekstarien ja sähköpostien välityksellä. Tänään kirjoitin vanhoihin aikoihin liittyvää kirjettä ihmiselle jonka ohi minä taisin kävellä ja joka myös taisi kävellä mun ohitse.
Ei vaan osattu sanoa asioita niin, että toinen olisi ymmärtänyt.
Luultiin / oletettiin liikaa. Tiedettiin / uskottiin liian vähän.
Tai sitten minä oletin kaikki asiat väärin ja luin merkkejä täysin väärin. En tiedä.
Loppusyksystä löysin vanhasta vihkosta talteen kirjoitetun tekstiviestin, jonka sisällön ymmärsin vasta nyt, vuosia myöhemmin. Se on yksi syy siihen miksi vanhat asiat on akuutisti pinnalla. Elämä ei ole niistä ajoista edennyt, ehkä jopa mennyt takapakkia.
Perjantaina mietin yhtä tärkeää lausetta joka joskus kannatteli ja antoi toivoa. Tänään tarkistin montako vuotta tuon lauseen sanomisesta on aikaa - pian 8 vuotta. Tätä kirjoittaessa muistin yhden suunnilleen samaan aikaan liittyneen tapahtuman joka oli minulle valtavan suuri juttu ja myöhemmin paljastui, että lauseen sanonut henkilö oli jo seuraavana päivänä unohtanut mitä sanoi.
*Vaan olispa kiva olla jonkun mielestä ihana.*
*****
Kaverin isä kuoli muutama viikko sitten. Se oli täysin odotettavissa, mutta kun tieto kuolemasta tuli, odotin silti uutta viestiä jossa sanottaisiin ettei se ollutkaan totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti