Pyykkipäivä

Kun aurinko paistaa, pyykkään. Eilen pesin neljä koneellista pyykkiä ja kaikki kuivatettiin ulkona.
Nyt on menossa vasta ensimmäinen tämän päivän koneellisista - ehkä toisen vielä pesen.

On käyty Lahdessa YleX Popissa katsomassa Robinia.
On käyty Helsinki-päivän konsertissa etenkin Antin takia.
On käyty toukokuun puolella Raumalla (miksi kirjoitin ensin traumalla) ja sekös olikin mukava kaupunki. Onneksi on kaveri, jonka vene on aina rikki, joten Raumalle oli asiaa veneen tiimoilta.
Samalla käveltiin päämäärättömästi ympäri Vanhaa Raumaa ja käytiin syömässä.
On istuttu torilla keikalla, jossa yhden laulun kertsi laittoi itkemään kun jokseenkin osui.
On raahattu kirjatapahtumasta taas iso kassillinen kirjoja.
On selvitelty viimeisiä kuolinpesän asioita verotoimiston ja pankin kanssa.

On käyty myös jonkinlaista mielen pyykkäystä - eri asia on se, milloin tulee lopullisen puhdasta jälkeä.
Kirjoitettu tekstiviestiin viimein ne lauseet, jotka joskus jäi sanomatta.
Mutta ei se toinen mitään vastannut.

Viime yönä näin siitä ihmisestä unta.
Aamulla totesin, että kaksi mun elämän vaikeaa asiaa oli samassa unessa.

Kävin äsken kurkistamassa mitä olen edelliseen postaukseen kirjoittanut.
Samaa teemaa.
Viime yönä unessa näytin sille ihmiselle mun arvet, ensin vatsassa olevat kolme ja sitten sen rinnassa olevan. Rinnassa olevasta se ihminen sanoi, että hyvin tehty.
Totesin, että rinnan leikkasi plastiikkakirurgi.

Oikeastihan se ihminen ei ole niitä arpia nähnyt.
Enkä tiedä mitä se silloin joskus tiesi niistä mielen muista haavoista ja arvista.
Miten voi ymmärtää kun ei tiedä. Olisiko ymmärtänyt jos olisin kertonut.

Yhdessä paikallisen bändin videossa on kohta, jossa pystyy lukemaan huulilta, että videon poika sanoo: "Anteeksi".
Pitäiskö mun sanoa samoin sille ihmiselle. Vai pitäiskö mun pyytää itseltäni anteeksi sitä, että en uskaltanut ja menetin hänet.