*

Ei tälle ajatukselle pysty keksimään otsikkoa, mutta kirjaan ajatuksen kuitenkin tänne.

Ajattelin joskus, että en halua lapsia yli 30-vuotiaana enkä myöskään halua lapsia monen miehen kanssa.
Yhden ihmisen kohdalla olisin tehnyt poikkeuksen.
Muistaakseni en siitä koskaan hänen kanssaan puhunut, mutta kaverini tästä tiesivät.

Tänään olen miettinyt sitä onko mua huijattu, petkutettu vai onko mulle vaan valehdeltu - mikä on oikea sana.
Muistan kun hän sanoi, että ei koskaan muuttaisi kerrostaloon.
No muutti sitten kuitenkin, en tiedä oliko kyse enemmänkin sitten siitä kenen kanssa sinne kerrostaloon muutetaan.

Toinen asia, ehkä pahempi.
Jos olen menettänyt hänet siksi, että en uskonut / tiennyt "kelpaavani", niin voiko siitä yksin mua syyttää, viestintä kun oli melko ristiriitaista.

Kun täytin vuosia, hän sai synttärikutsun, joka oli vain hänelle. Hän sanoi, että jos tulee, ei tule yksin.
Totesin, että kutsu ei ole avec. Hän sanoi, että aina on juhliin mennyt jonkun kanssa ja saa niin tehdä - no, etiketin mukaanhan asia ei näin ole.
Ei hän juhliin tullut, mutta jatkoille mentiin sinne missä hän oli, eikä siellä mitään naista ollut.

Toinen vastaava juttu oli se kun hän kertoi, että ei voinut muuttaa yhden neitokaisen luokse koska siellä oli kissoja ja hän on allerginen. Kyseinen neitokainen myös soitti hänelle minua haukkuakseen, kun olin kuulemma änkenyt kuokkimaan ja pilaamaan muiden juhlat - kyse oli tilaisuudesta, jonne minut oltiin kahden henkilön toimesta kutsuttu ja paikalla olemiseen oli hyvä ja perusteltu syy.

Kolmas kerta olikin sitten se, kun menin kylään ja kysyin kuka sun kainaloon pääsee. Ja taas - kainaloon pääsijöitä oli kaksi. Minä ja joku muu, nimi kyllä mainittiin, mutta en tiennyt kenestä puhuttiin - nyt tiedän. Samalla reissulla taisin kuulla lauseen: "En asu tässä enää kauan".
Muutto kerrostaloon oli jo tiedossa.
Tämä tilanne herättää ajatuksia... jos on muuttamassa avoliittoon, oletus on, että on seurusteltu jo jonkin aikaa. Mutta yhä minä pääsin kainaloon.
Ehkä minä en ole se ainoa, jota on huijattu.
Mutta ehkä olen silti ainoa, joka sai tietää, miten asiat meni.

Helpointa olisi puhua vielä vuosien jälkeenkin näistä asioista, saada selvyys ja vaikka joku pahoitteleva sana. Vaikka ei se mitään korjaa tai korvaa.
Mutta koska itse olen sellaisessa vaiheessa, että työstän paljon omaa menneisyyttäni, kirjoitan nämä asiat tänne, kun toinen osapuoli ei halua puhua.

Tarkistin yhden keikkapäivän, yhden minulle tärkeän bändin. Siitä keikasta on kahdeksan vuotta.
Näin hänet ennen keikkaa ja myöhästyin keikan alusta.
Hän oli menossa toisaalle, mutta pidin hänen näkemistään sillä hetkellä tärkeämpänä.
Mainitsin hänelle, että missaan nyt sen keikan sun takia.

Myöhemmin hän sanoi, että tajusi siitä lauseesta, että on mun kokonaan tai ei ollenkaan.

Ja paskat.