Olen joutunut erikoisella tavalla keskelle myrskyä, jota väitetään minun nostattamaksi, mutta jota en ole nostattanut. Tilanne on jatkunut samankaltaisena pitkään. Olen saanut elämäni aikana osakseni huonoa kohtelua useiden ihmisten taholta, oikeastaan lapsesta lähtien, mutta olen kuvitellut, että olen oppinut jotain ja osaan jo tunnistaa ja ilmaista omat rajani. Sekä itselleni että muille. Onkin ollut hämmentävää huomata, että näin ei ollut. Ja vielä se, että huonoa kohtelua tuli tällä kertaa sellaiselta henkilöltä, jolta en sitä koskaan olisi voinut kuvitella saavani.
Kyse on henkilöstä, joka on ollut elämässäni kauan, mutta joka ei ole kuitenkaan koskaan tullut niin läheiseksi, että tämä nyt noussut myrsky tuhoaisi minut kokonaan. Lähinnä kyse on enää omien oikeuksieni puolustamisesta, mutta sekin alkaa näyttäytyä turhana.
Onneksi tässäkin tilanteessa elämässäni on sellaisia ihmisiä, joille saan puhua vapaasti omista ajatuksistani ja jotka ovat tukenani ja ymmärtävät minua ja mielipiteitäni. Nämä ovat niitä ihmisiä, joiden menettäminen olisi minulle iso kolaus.
Olen joutunut kohtaamaan sellaisen asian, jota en ehkä koskaan aiemmin ole kohdannut. Ihmiset ovat usein innokkaita kauhistelemaan muiden tekemisiä ja "juoruilemaan" ja nostamaan esiin muiden taholta kohtaamiaan vääryyksiä, mutta nyt on tavallaan käynyt selväksi, että on olemassa myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät kestä lainkaan sen seikan kohtaamista, että ovat itse toimineet väärin, ts. ovat siinä asemassa, että vuorostaan heidän tekemisiään saatettaisiin kauhistella. Omien virheiden myöntäminen on liian vaikeaa, hyökkääminen on helpompaa.
Kaikki tapahtui jotenkin huomaamatta. Olosuhteista johtuen vietin muutaman vuoden ajan yhä enemmän ja enemmän aikaa ihmisen kanssa, jota muuten olen tavannut n. 5-10 kertaa vuodessa. Lopulta tilanne luisui siihen, että koin, että minun pitäisi olla aina ns. käytettävissä. Minut voitiin kuitenkin jättää jopa viikoiksi yksin kun oli "parempaa seuraa".
En saanut pidettyä omista rajoistani kiinni, koska toinen osapuoli ei tuntunut välittävän niistä. Aioin ensin kirjoittaa "ei tuntunut kunnioittavan niitä", mutta se tuntui väärältä ilmaukselta.
Ajan kuluessa rajojani rikottiin melko konkreettisillakin keinoilla ja kun yritin puhua tästä, mitään ei tapahtunut, vaan tilanne jatkui samanlaisena.
Lopulta sitten myrsky nousi ja toinen osapuoli koki, ettei ole mitenkään vastuussa tilanteesta.
* * *
Tästä saattaa tulla sarja, koska työstettävää on paljon.
Mutta tässä nyt toistaiseksi jonkinlainen avaus aiheesta.
Edit. 27.5.2021
On ollut käsittämätöntä huomata millaisilla keinoilla jotkut hoitavat yksinäisyyttään. Siitä tuossa aiemmin nousseessa myrskyssä oli pohjimmiltaan kyse. Jotkut koittavat hoitaa yksinäisyyttään muiden ihmisten kustannuksella, heistä piittaamatta ja heitä kuuntelematta. Oletetaan, että toiselle sopii aina kun itsestä tuntuu siltä, että pitäisi nähdä, on yksinäistä. On pakko sopia, muuta tekemistä ei voi olla eikä kukaan voi koskaan haluta olla yksin.
Ko. henkilö rikkoi rajojani melko pahasti, mutta ei koskaan ymmärtänyt mitä teki tai miltä minusta tuntui. Rajojen rikkominen oli tuppautumista, ahdistavaa aikatauluttamista sekä pahimpana ehkä se, että en saanut itse päättää minne menen, milloin ja kenen kanssa. Tämä on toki hieman liioittelua, mutta useamman kerran toistui sellainen juttu, että ko. henkilön auto oli parkissa kotini edessä, vaikka ei oltu sovittu tapaamista. Sain viestejä, joiden perusteella saatoin päätellä, että minua odotellaan ulkona. Jos olin sopinut tapaamisen jonkun toisen henkilön kanssa, tämä kolmas pyörä tuppautui muitta mutkitta mukaan, vaikka ei aina edes tuntenut muita henkilöitä. Tätä hän on tehnyt muillekin, mutta kun olen koittanut asiasta puhua, hän ei ole ymmärtänyt toimineensa väärin.
Ko. henkilöllä ei ole läheisiä ystäviä, eikä hän ole tottunut puhumaan asioistaan suoraan ja avoimesti. Oma tapani on toisenlainen, en edes olisi enää elossa, mikäli minun elämässäni ei olisi ystäviä, joille voin puhua kaikesta ja näyttää tunteitani, hyviä ja huonoja puolia.
Ko. henkilö ei ymmärtänyt, että jos läheinen ystäväni tulee käymään ja vain ja ainoastaan minua tapaamaan, se on todellakin meidän kahdenkeskinen tapaaminen. Hän oletti aina, että hänet on kutsuttu seuraan, vaikka toiset ovat joissain tilanteissa jopa ruumiinkielellä koittaneet viestittää, että et ole nyt kovin haluttua seuraa. Ko. henkilö ei milloinkaan kysynyt, voiko hän liittyä seuraan, sekin olisi ollut jo jotain, mutta kun ei niin ei.
Surullistakin tämä kaikki toki on, mutta mielestäni annoin ko. henkilölle todella paljon omaa aikaani, näin häntä tietyssä vaiheessa jopa muutaman kerran viikossa. Silti mikään ei riittänyt. Minusta tuntui, että suhteemme ei kuitenkaan edennyt tai syventynyt, koska ko. henkilö tykkää puhua pinnallisista asioista ja saattaa esim. vain selostaa ympärillään näkemiään asioita, jotka toki muutkin paikalla olevat voivat itse havaita.
Tilanne on nyt näennäisesti ratkennut. No, ei oikeasti ole, asioita ei olla puhuttu auki eikä niitä ole voitu selvittää niin, että minä olisin saanut kokemuksen siitä, että olen tullut kuulluksi riittävällä tavalla ja minuakin tullaan jatkossa huomioimaan mikäli olemme toistemme kanssa tekemisissä.
Tällä hetkellä emme ole tekemisissä toistemme kanssa. 😞 Ehkä vielä joskus, ehkä ei. Luoja tietää, jos sekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti