Heinäkuun 2021 viestit on nyt saatu käytyä läpi. Saattaa olla, että postaus pitää tehdä kahdessa osassa, koska asiaa ja ajatuksia on paljon.
T oli kesälomalla 27.6. - 31.7. Tästä ajasta 8. - 22.7. hänellä oli omia reissuja, samoin 24.7. oli oma meno. Hänen piti myös auttaa äitiään remontissa. Hermoilin sitä, miten vähän yhteistä lomaa tulee olemaan. 25.7. minut oli kutsuttu juhliin, joihin myös T olisi voinut tulla, mutta näin ei tapahtunut.
Kalenterin mukaan heinäkuussa ei tehty yhdessä mitään, ei ollut mitään yhteisiä reissuja tai retkiä. Yökävelyllä on kerran tai pari käyty. Olen kertonut haaveistani T:lle alusta asti ja yksi niistä oli kesäpäivän viettäminen kaupungin keskustassa, taloja ja ihmisiä katsellen, rannalla istuen. Tämä haave ei toteutunut kesällä 2021 eikä siihen ollut vielä tänäkään vuonna aikaa.
Heinäkuu 2021 on näin jälkikäteen tutkittuna ollut raskas, toki muistankin monia asioita tuolta ajalta, mutta nyt luettuna piti välillä ottaa taukoakin, koska moni asia tuntui tosi pahalta.
Olen alusta asti ollut T:lle rehellinen ja avoin, jotta hänen olisi helpompi ymmärtää minua ja huomioida tiettyjä asioita. Olin hädissäni siitä, että heti suhteen alkuun tulee pitkä ero, itse kun olin yhä sitä mieltä, että yhdessä pitäisi olla paljon ja antaa suhteen syventyä. Tein tavoitelistan kotihommista T:n loman ajaksi, jotta minulla olisi vaikeina hetkinä muuta ajateltavaa, mutta karman laki, olin T:n reissun ajan kipeä.
Jo heinäkuun alku on ollut hankala, T on vakuutellut, ettei jätä. Minulla on ollut tunne, että hän ei halua olla minun kanssani, vaan haluaa ennemmin juoda kavereidensa kanssa ja perua sen varjolla aiemmin sovitun tapaamisen minun kanssani. Nyt ajateltuna T on tehnyt oikein vakuutellessaan, ettei jätä, mutta kuitenkin olisin kaivannut konkreettisemmin sitä, että hän suunnilleen ravistelee minua ja sanoo: "Tässä olen, enkä jätä sua yksin". Sitähän minä olen suhteen edetessä kaivannut yhä kipeämmin ja kipeämmin.
Sain kesäkuun loppupuolella tietooni todella hankalan asian koskien omaa perhettäni. Jaksamiseni oli äärirajoilla, oli paljon pelkoja ja huolta. T ei ehkä ole ymmärtänyt tällaisia asioita kovinkaan hyvin, koska hän ei ole koskaan ollut siinä tilanteessa, että on vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestään. Ajattelen, että oma lapsi olisi sellainen tekijä, joka saisi hänet pysähtymään ja opettaisi laajempaa ajattelua, mutta toisaalta taidamme molemmat tietää, että vastuu lapsesta olisi T:n elämänkatsomuksella liikaa. Tuntui siltä, että vaikka T kuunteli itkujani ja koitti lohduttaa, hän ei täysin sisäistänyt mistä oli kyse, eikä ainakaan laajemmassa mittakaavassa ymmärrä sitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Huolena oli myös toisella paikkakunnalla sijainnut kuolinpesän asunto ja se, että vaikka kuolinpesässä oli kolme osakasta ja yhteishallinto, kaikki hommat kaatuivat minun niskaani. Olen sittemmin miettinyt paljon sitä, että T on sen verran minua nuorempi, ettei ole joutunut tällaisiin tilanteisiin vielä lainkaan eikä ole täysin sisäistänyt sitä, että elämä ei voi aina olla kivaa ja helppoa.
Puhuin T:lle asioista ja tein listan sellaisista asioista, joita minulla on vastuullani ja joista osaan tarvitsen apua. Ajattelin, että lista olisi jotain konkreettista, siitä voisi tarkistaa esim. T:n ollessa luonani josko jotain hommaa voisi hoitaa yhdessä eteenpäin.
T:n oma lomareissu alkoi laivamatkalla suvun kesken. Oletin, että hän ilmoittaisi reissusta jotain, vähintään siinä vaiheessa, kun on palannut kotiin. Odottelin viestiä, mutta mitään ei kuulunut. Lopulta laitoin itse hänelle viestiä ja sain vastauksen, jonka mukaan T ei viitsi katsoa puhelinta kun on live-ihmisiä ympärillä. Laivareissulta oltiin päädytty suoraan baariin ja tämä tuntuu omituiselta ajatukselta kun paikalla oli kuitenkin sellaisia suvun jäseniä, joilla on huolta T:n juomisesta. T oli juonut yksin kotona aamuviiteen, nukkunut pari tuntia ja lähti sitten nopean pakkaamisen jälkeen pohjoiseen pariksi viikoksi.
Nyt tuntui pahalta lukea sitä surua, joka minulla oli siitä, että T ei vietä kanssani yhteistä lomaa (ei ollut puhettakaan siitä, että hän ottaisi minut lomansa aikana jonnekin mukaan), kun nyt reilu vuosi myöhemmin tilanne on se, että minulla ja T:llä ei juurikaan ole yhteistä lomaa tai reissuja ollut. Pohdin kävikö tässä niin, että alkuun olin itse epävarma ja vähän pelokas lähtemään minnekään mukaan ja siksi T:n oli helppo puhua asiat niin, että "jää sinä kotiin" ja tämä sittemmin itsekkäältä tuntuva tapa jäi päälle ja T jotenkin piti oikeutenaan sitä, että hän lomailee ja reissaa ja minä odottelen kotona. Olen puhunut tästä murheestani monta kertaa ja ajattelen nyt, että mikäli T olisi keskustellut tästä kanssani heti ja ottanut mielipiteeni huomioon, asiat saattaisivat nyt olla huomattavasti paremmin.
Heinäkuun puolivälin tienoilla olen tuonut esiin suruani siitä, että kun T pitää usein puhelinta äänettömällä eikä vastaa kun soitan, joskus voi olla hätätilanne, eikä T:tä saa kiinni. Tähän T vastasi: "En vaan aina voi olla tavoitettavissa". En usko, että kukaan voi olla aina tavoitettavissa, mutta jos toimii niin, ettei tietoisesti vastaa toisen viesteihin tai puheluihin, on kyse aivan eri asiasta.
Olen tätä ajatusta herätelläkseni kysynyt T:ltä kuka on hänen elämänsä tärkein ihminen ja hän vastasi, että hänellä on monia tärkeitä ihmisiä, eikä edes yritä laittaa niitä järjestykseen. Tiesin silloin ja tiedän yhä tänään, että tämä vastaus oli väärä. Vastaus kertoi ja kertoo siitä, miten T ymmärtää toiseen ihmiseen sitoutumisen ja intiimin suhteen. Pikemminkin hänen toimintansa kertoo siitä, että elämän tärkein ihminen on aina se, jonka kanssa hän on juuri sillä hetkellä tekemisissä; tämä on toki mutuilua.
Juomisesta keskusteltiin sen verran, että en enää jaksanut sitä, että joka viikko oli huolta juomisesta. T kommentoi, ettei haluaisi puhua nyt viinasta, koska on lomalla. Tämäkin kertoo taas siitä ajattelusta, että lomalla on aikaa ja lupa juoda. Olen laittanut T:lle viestin, jossa olen todennut, etten ala kilpailemaan viinan kanssa hänestä, koska sen pelin häviää aina. T:n vastaus oli hämmentävä: "Sun kanssa en mielestäni juurikaan juo, muuten kyllä." Tässä on pielessä se, että ihan kuin T ajattelisi, että hänen juomisensa ei voi satuttaa tai vahingoittaa minua, ellen ole paikalla. Juominen kuitenkin vie hirveästi T:n huomiota ja aikaa, tämä on suhteen edetessä konkretisoitunut mm. pitkinä toipumisaikoina, jotka vietämme erossa. Puhumattakaan surusta ja pettymyksistä, joita T:n juopottelun ympärille kehittämät koreografiat ja järjestelyt saa aikaan.
T oli lomareissunsa aikaan olosuhteissa, joissa ei aina ollut sähköä puhelimen lataamiseen, joten yhteydenpito oli pitkälti hänen varassaan. Hän tiesi, että olin kipeä. Kuitenkin välillä meni 3 vuorokautta niin, etten kuullut hänestä mitään. Tiesin, että hän oli seurassa, jossa juominen on enemmän kuin todennäköistä, joten olin huolissani. Nyt tuntuu pahalta, että olen jo tuolloin tuonut selkeästi ilmi huoltani juomisesta ja siitä, mitä ongelmia juomisesta parisuhteelle seuraa, mutta ongelmaan ei puututtu riittävän jämäkästi. T on luvannut vähentää ja olen usein puhunut siitä, että hän voisi tarvita A-klinikan apua, mutta T on sanonut, että haluaa hoitaa ongelmaa itse. Kuten nyt voi havaita, hän ei pysty siihen yksin.
Jatkan toiseen postaukseen myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti