Kello on tätä aloittaessa 3:08 ja vieressäni on puhelin, johon on jo reilun tunnin ajan tullut yhden sanan mittaisia viestejä ja niitä tulee koko ajan lisää.
Viestejä lähettää ihminen, jonka pitäisi välittää minusta. Arvostaa, kunnioittaa, huolehtia, antaa rakkautta ja läheisyyttä.
Hän lähettää yhden sanan mittaisia viestejä työaikana - kaikesta sitä nykyään palkkaa maksetaankin... Hän lähettää yhden sanan mittaisia viestejä, koska minulla on vanha puhelin ja hän tietää, että viestiketjut menevät jumiin kun ne tulevat liian täyteen ja silloin en pysty käyttämään puhelinta kunnolla. Olen jo viime syksynä hänen vuokseen kirjoittanut puhelimestani talteen valtavat määrät viestejä, kun puhelin oli jumissa ja nyt hän tekee tietoisesti sen, että puhelin menee jälleen jumiin.
Tällä hetkellä on se tilanne, että viesti, jonka olen lähettänyt hänelle klo 1:49 meni vasta hetki sitten perille, klo 3:01.
Ja hänen lähettämiään viestejä oli lukematta 65 kpl, niitä yhden sanan mittaisia. Kuvan otin puhelimesta kun jonossa oli 36 viestiä, sitten 42.
Puhelin meni tämän session aikana täysin jumiin, eikä hän ymmärtänyt sitä, ettei mun viestit pääse läpi kun hän laittaa koko ajan tulemaan yhden sanan mittaisia viestejä, täysin kiusalla. Koitin myös soittaa, koska käytös oli todella ahdistavaa, mutta hän ei vastannut. Jätin vastaajaan kaksi itkuista viestiä.
Ja vasta nyt menee läpi viestit, joita kirjoitin klo 1:54, 1:57 ja 2:04. Klo 2:18 lähetetty viesti meni perille klo 3:12.
Tilanteen tausta on se, että hän lähti luotani 13.2. päivällä, hyvillä mielin ja lähetti vielä 14.2. kivan viestin, puhutteli kullaksi.
8.2. sain tiedon sukulaiseni tapaturmaisesta kuolemasta ja tämän vuoksi olisin kaivannut tukea ja ihmistä lähelleni. "Basistin kaima" oli tästä tietoinen, hän oli paikalla kun suruviesti saapui. Kun hänellä alkoi seuraavat vapaat, hän koitti sopia miten tapaamme. Hän siis sanoi soittaessaan, että koittaa sopia tapaamisesta, mutta kaikesta tuli ilmi, että hän oli jo päättänyt asian, eikä minun mielipiteelläni ollut merkitystä.
Hänen ehtonaan oli, että hän saa aikaa olla yksin ja käytännössä se tarkoitti sitä, että hän halusi dokata. Minulla oli murhe sukulaisen kuolemasta ja pelkäsin ja jännitin tulevia isoja hautajaisia, joten oli perusteltu syy toivoa, että saan tukea eikä viina ole minua tärkeämpi asia. Jälleen kerran viina vei voiton. Emme nähneet vapailla ollenkaan, lopulta minun päätöksestäni, koska minusta oli väärin, etten edes surun kohdatessa ole oikeutettu saamaan tukea. Tuollainen on loukkaavaa, todella loukkaavaa. Toinen syy oli se, että hänen pitää ymmärtää se, että mikään ihmissuhde ei voi toimia niin, että toinen on aina vallassa ja määrää kaikesta.
Hautajaisten alla menin huonoon kuntoon, olin itkuinen ja hieman paniikissa. Pyysin häneltä tukea, jota en taaskaan saanut. Myöhemmin paljastui, että hän oli saanut pidemmät vapaat kuin piti, joten hän olisi jopa päässyt hautajaisiin mukaan. Miten minun pitäisi kokea se, että hän ei laittanut minun tunteitani etusijalle ja tarjonnut apua ja tukea kun se vapaapäivien puitteissa olisi ollut täysin mahdollista? Olimme aiemmin keskustelleet siitä, että kuskia saatetaan tarvita, mutta jos hän lähtee, hänen pitää ottaa vapaapäivä. Hän oli siis tietoinen siitä, että apua saatetaan tarvita.
Olen koittanut kysyä häneltä monta kertaa, että eikö hän koe tehneensä väärin kun hän jätti minut vaille tukea eikä vastannut puhelimeen edes hautajaisten jälkeen kun koitin soittaa pahimman stressin kadottua. Hän laittoi vain viestin, jossa totesi, että vastaa sitten kun hänestä tuntuu siltä. No jos hänestä "tuntuu siltä" vaikkapa kahden kuukauden kuluttua, siitä ei enää juurikaan ole apua hautajaisasian ja sen mukanaan tuomien tunteiden ja ajatusten jäsentelyssä.
Olen jo puolitoista viikkoa harrastanut lähinnä pakonomaisia kävelylenkkejä, kunto ei sentään anna juoksemista periksi, luojan kiitos... Hän on tietoinen siitä, etten psyykkisen kuormituksen vuoksi enää juurikaan syö ja että kävelen kilometrikaupalla päivittäin. Hän tietää myös, että nukun huonosti silloin kun kuormitusta on paljon. Onko hän kertaakaan soittanut ja kysynyt miten voin? Onko hän soittanut ja kysynyt miten hautajaisissa meni? Onko hän edes kysynyt mitä kuuluu? No ei ole ei.
Noin kymmenen vuotta sitten elämässäni alkoi hyvin vaikea jakso, joka sisälsi hankalia asioita perheen sisällä, lisäksi omat sairasteluni (ja 2 leikkausta) sekä lähipiirissä hoitotoimenpiteen yhteydessä sattuneen komplikaation ja tästä seuranneen kuoleman. Viisi vuotta sitten sattui toinen kuolemantapaus lähipiirissä. Olen ollut vuosikausia lähinnä hautautuneena sänkyyn ja täysin vailla toivoa tai ajatustakaan mistään paremmasta. Kaikki päivät olivat samanlaisia, oikeastaan kaikki viikot ja kuukaudet olivat samanlaisia.
Sitten hän astui elämääni ja loi toivoa ja antoi lupauksen paremmasta ja nyt hän on kovaa vauhtia niitä minulta myös viemässä, itse sitä ymmärtämättä. Hän ei ymmärrä sitä, että kun psyyke on jo yhden rankan ja pitkän synkän kauden kokenut, se ei kestä enää toista. En halua enää toista kertaa olla niin huonossa kunnossa, ennemmin annan sitten kokonaan periksi. Tämä on tietoinen valinta, koska olen ollut jo kerran todella pohjalla ja toivottomassa elämäntilanteessa, enkä halua enää koskaan sellaista kokea.
Nyt kun tässä keikutaan hyvin ohuella langalla, ajattelen, että olisi ollut helpompaa jäädä tuohon kymmenisen vuotta sitten alkaneeseen elämäntilanteeseen, vaikka siinä ei mitään sisältöä ollutkaan. Mutta siinä ei ollut myöskään pilkahdustakaan toivosta ja jostain hyvästä. Se oli elämää, jossa kohtalonsa tiesi ja se oli kaikessa sisällöttömyydessään jokseenkin vakaata. Joka päivä ahdisti ja tiesin, että tulen olemaan yksin ja lopulta varmaan myös monen ihmisen unohtama.
Mutta kun hän astui elämääni, keskustelimme paljon ja hän sanoi sellaisia asioita, jotka saivat minut nousemaan sängystä, olemaan rohkea ja luottamaan siihen, että jotain parempaa vielä on olemassa. Hän ei ymmärrä sitä, miten ison loikan tein tavallaan hänen kannustamanaan. Tämän vuoksi hän ei myöskään ymmärrä sitä, miten syvälle pimeyteen olen nyt vajoamassa. Olen koittanut kertoa hänelle, että nyt olen huonossa kunnossa ja nyt sitä välittämistä olisi aika näyttää, mikäli sitä on; nyt on sen aika, koska pian voi olla myöhäistä.
Jatkan osaan 2. Kello on nyt 3:53.
Edit. Myöhemmin paljastui, että hän oli ollut hautajaisten aikaan keikalla kavereiden kanssa, koska kaverin tyttöystävä halusi ja bändi oli hyvä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti