Miten vallitsevaan tilanteeseen päädyttiin

 Kirjaanpa vielä talteen.

8.2. on tullut puhelu, jossa on kerrottu sukulaisen kuolemasta. Puhelu meni vastaajaan, koska puhelin oli äänettömällä ja toisessa huoneessa. Ajankohta ja puhelinnumero oli kuitenkin jotenkin erikoiset, joten päätin tavoistani poiketen kuunnella vastaajan viestin. T oli silloin luonani, hän oli toisessa huoneessa katsomassa puhelintaan. Kun olin kuunnellut viestin, pyysin hänet heti samaan huoneeseen kanssani ja kuuntelutin vastaajan viestin. Sain syliä ja kuuntelijan. Soitin tyttärelleni vasta sen jälkeen ja kerroin tulevista hautajaisista. 

13.2. tuli uusi puhelu samasta aiheesta ja taaskin se meni epäonnisesti vastaajaan. En ymmärtänyt, että minun odotetaan ilmoittautuvan hautajaisiin, koska sitä ei viesteissä sanottu. En myöskään osannut tuossa hetkessä soittaa leskelle, koska olin hiukan paniikissa yllättävästä uutisesta ja tuntui siltä, etten tiedä mitä sanoisin.

(6.-13.2. olin T:n kanssa, joten hän oli näistä vaiheista tietoinen. Hän lähti luotani 13.2. ja kyseli myöhemmin olenko jo soittanut leskelle. Totesin, että en vielä, mutta soitan kyllä.)

Soitin leskelle 19.2. ja sain vasta tällöin tiedon, että hautajaisiin pitäisi ilmoittautua. Olen soittanut samana päivänä henkilölle, joka piti kirjaa ilmoittautuneista.

14.2. olen saanut T:ltä viestin: "Hyvää ystävänpäivää kulta 💜". Samana päivänä olen ollut kokouksessa, josta olisi myös ollut keskusteltavaa.

16.2. T soitti ajaessaan töihin ja on huomautettava, että hän olisi voinut soittaa jo aiemmin ja varata puheluun riittävästi aikaa. Hän olisi voinut huomioida, että kyse on asiasta johon minullakin on mielipide. Puhelun aiheena oli mahdollinen tapaaminen, jonka piti aiemman tiedon mukaan olla melko lyhyt ja toteutua niin, että T tulisi suoraan töistä luokseni.Tilanne olikin muuttunut nopeasti (pitempi tapaaminen olisi ollut täysin mahdollinen), mutta hän ei pitänyt minua täysin tilanteen tasalla eikä myöskään pakannut töihin lähtiessä mukaan tavaroita, joita tarvitsee minun luonani. Eli hän oli jo päättänyt, että tulee luokseni silloin kun itse haluaa, eikä kuuntele minun toiveitani. Koitin vedota siihen, että olen saanut aika hiljattain tiedon sukulaisen kuolemasta ja näin ollen saatan tarvita T:n läheisyyttä hiukan tavallista enemmän. Vetosin myös siihen, että seuraava mahdollinen tapaamisajankohta on juuri ennen hautajaisia ja se saattaa olla hieman epämääräistä aikaa, koska minun ja tyttäreni täytyy valmistautua hautajaisiin; miettiä kukat, vaatteet, kulkemiset, aikataulut. T piti päänsä, tapaaminen toteutuu hänen ehdoillaan tai ei lainkaan. Hän sanoi tarvitsevansa omaa aikaa. Totesin, että nyt on poikkeustilanne ja minä voisin haluta olla etusijalla. Tiesin, että T haluaa aikaa vetääkseen pään täyteen, mutta tässäkin oli se tilanne, että hän oli pari päivää aiemmin juonut kunnon kännit työvuorojen välissä. Mutta ehei, juominen oli taas se tärkein asia. T:n oma käsitys on viestien mukaan se, että hän kyllä yritti sopia aikatauluja, mutta minun kanssani ei voi keskustella.

En usko, että olen tehnyt kovinkaan väärin laittaessani tällä kertaa rajat sille, miten minua kohdellaan. Totesin, että asuntoni ei ole mikään hotelli minne tullaan ja mennään oman ilmoituksen ja omien tarpeiden mukaan miten sattuu, eikä kuunnella ollenkaan minun toiveitani.

T laittoi 18.2. viestin: "Tulenko huomenna? Ei mitään tappelua. Sano vaan tulenko." En vastannut, koska viestistä kävi täysin ilmi se, että minun täytyy taas kerran olla tietynlainen ansaitakseni häneltä jotain. Hän ei sanallakaan maininnut, että saattoi toimia itsekkäästi, kun ei huomioinut toivettani tai että ymmärtää hyvin, että minulla oli hyvä syy pyytää läheisyyttä. Minulta kuoli sukulainen - T asetti ehdot ja säännöt. Ei näin.

Joka päivä odotin, että T ottaa yhteyttä ja pyytää anteeksi sitä, ettei huomioinut minua. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja seuraavat vapaat lähestyivät. Ihmettelin kun hän ei edelleenkään ajatellut minun näkökulmaani tai edes kysynyt mitä kuuluu. Laitoin hänelle viestiä yhdeksän vuorokauden hiljaisuuden jälkeen. Tässä vaiheessa hautajaisiin oli viisi päivää aikaa. Olen ollut T:lle kiukkuinen siitä, että aina toteutuu se, että jään hänen taholtaan yksin, en saa apua enkä tukea ja hän laittaa omat tarpeensa edelle. Seuraavana päivänä olen kertonut että olen itkuinen ja itken tyttären nähden surua ja pettymystä tilanteesta. T ilmoitti mun viestien olevan sellaisia, ettei hänen tarvitse vastata. Tilanne jatkui samankaltaisena ja pari päivää myöhemmin ilmoitin, etten enää syö enkä nuku. Tästä T:n olisi pitänyt jo tietää, että olen huonommassa kunnossa. Tällöin T on jo ollut vapailla, mutta jätti kysymättä tulisiko luokseni ja jättipä myös kertomatta, että vapaat ovat pidemmät kuin niiden piti olla.

Päivä ennen hautajaisia olen kysynyt milloin hän mahtaa myöntää, että toimi väärin kun ei tarjonnut apua / tukea / seuraa ennen hautajaisia, mutta vastausta en ole vieläkään saanut. Kerroin myös millaista reaktiota häneltä toivoisin ja hän vastasi: "Puhu peilille, siltä saat haluamasi vastaukset".

Illemmalla menin tyttäreni kanssa hakemaan kukkia hautajaisiin ja ehdotin T:lle tapaamista hautajaisten jälkeen. Hän vastasi ehdotukseni kuulostavan kiristykseltä, "en tykkää".

Illalla laitoin T:lle viestiä, että olen todella itkuinen ja jännitän seuraavaa päivää ja että itkin taas myös tyttäreni nähden. Sainko minkäänlaista reaktiota T:ltä - enpä tietenkään.

Aamulla ennen hautajaisia laitoin T:lle viestin, johon hän vastasi. Hänen piti olla töissä ja siksi hereillä, mutta syy taisikin olla jokin ihan muu. Sain vasta muutama päivä myöhemmin tietää, että hän oli oikeasti ollut vapailla. Pyysin häntä vielä tapaamaan minut samana iltana ja ilmoitin, mihin kellonaikaan asti odotan vastausta viestiini. Vastausta ei tullut.

Kotiin palattuamme koitin soittaa T:lle, mutta hän ei vastannut. Laitoin viestin, jossa pyysin soittamaan takaisin, kerroin että nyt on stressi lauennut hautajaisten suhteen ja voitais puhua asioista ja siitä, mitä tässä on tapahtunut ja miksi. Hän vastasi, että soittaa ihmisille takaisin sitten kun hänestä siltä tuntuu ja voi mennä päiviäkin. Eipä ole vieläkään soittanut.

Seuraavana päivänä viesteiltiin ja pyysin taas tapaamista. T ilmoitti, että ehkä kolmen päivän kuluttua voisi tulla. No eipä sitten tullut.

Kaksi päivää myöhemmin sain T:ltä viestin: "Vähän tuntuu että sä et ees halua sopia milloin nähdään". Ja kaksi päivää tämän jälkeen T:llä alkoi vapaat, joista oli aiemmin vain ilmoittanut minulle, että silloin hänellä on oma meno - näin tämä aina tapahtuu, asiat vaan ilmoitetaan minulle ja olen kusipäinen akka jos edes kehtaan sanoa, että sulla on noita omia menoja aika paljon ja yleensä se aika ku ollaan yhdessä, ei tehdä mitään, maataan vaan sohvalla ja katotaan telkkaria. Toiveenani on siis se, että kun T kerran haluaa nähdä minua mahdollisimman vähän, niin jospa hän edes ne harvat kerrat panostaisi minuun ja kuuntelisi minun toiveitani. Olen monta kertaa sanonut, että jos haluaisin tapaamisilla vain käydä Prismassa ja katsoa telkkaria, voisin tehdä ne asiat ihan yksinkin omasta kodistani käsin.

Olen mennyt tässä tilanteessa eniten raiteiltani siksi, että T ei pysty ottamaan toiminnassaan huomioon edes kuolemantapausta. Sellainen on mielestäni erittäin hyvä syy kaivata toista lähelle ja esim. syliä johon käpertyä nukkumaan. Ja toki myös sellaista ihmistä, joka sanoisi, että älä hätäile, kyllä ne hautajaiset menee ihan hyvin, ymmärrän kyllä että sua jännittää. Mutta ei, liikaa pyydetty.

Järkyttävää on se, että tilanne on pitkittynyt, eikä T ole missään vaiheessa osoittanut, että ymmärtäisi miltä minusta tuntuu. No sitten tulikin ne 110 viestiä eikä vointini ymmärrettävästi niistä lainkaan parantunut tai helpottunut. Ja sen jälkeen kun kerroin, miten itse toivoisin, että parisuhteen asioista keskustellaan ja molempien argumentit otetaan huomioon: "No yritetään. Mutta jätä mut ensin hetkeksi rauhaan". Jep, koko tilanne on alkanut siitä, että minulta kuoli sukulainen, kaipasin tukea, mutta T ilmaisi ties miten monennen kerran tämän suhteen aikana, että viina on tärkeämpi kuin mun tunteet, en tällä kertaa taipunut hänen tahtoonsa - hän siis on tottunut jo siihen, että valta on hänellä ja hän voi riepotella minua, koska minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin suostua riepoteltavaksi jos koskaan ikinä milloinkaan haluan häntä nähdä - ja haluanhan minä. Tällä hetkellä T on siis suuttunut siitä, että MINÄ loukkaannuin hänen toiminnastaan, käytännössä hän on siis suuttunut siitä, että olen sanonut, että hän on toiminut väärin minua kohtaan. Hän saa mielestään toimia väärin, mutta jos joku siitä mainitsee, hän kostaa. Ja tämä toimintamalli on jo tullut todella tutuksi.