Kun pitkillä vapailla voi tehdä jotain kivaa - ja miten kaikki muuttuu

Tällä hetkellä mun pitäis olla varmaankin Tampereella. En ole. Tällä hetkellä mun pitäis olla kumppanini seurassa. En ole.

Aiemmista kesistä poiketen tää kesä meni paremmin - aluksi. Ennakoin jo toukokuussa ilmassa olleiden merkkien pohjalta, että taas tulee lomapettymys, josta kumppanini, T, ei ns. ota vastuuta tai ei ymmärrä mistä petyn. Ainahan se on niin, että hän ei toimi väärin, vaikka tekisi mitä, vaan aina mun reaktio hänen toimintaan on väärä ja mun reaktio on asia, josta show alkaa - ei hänen tekonsa, joka tapahtui ensin.

Ennakoin siis romahdusta kesälle, romahdusta, joka on lähes aina yhtä raskas. Aina toivon ja odotan ja oletan, jotenkin lapsellisesti kuvittelen, että ei se tällä kertaa petä / hylkää - ja niin vaan on toistuvasti vedetty matto jalkojen alta. Nyt olin vähän sillä ajatuksella, että oma jaksaminen on parempaa kuin aikoihin, joten en halua romahtaa. Piti turvata omaa oloa ja vointia, estää se lamaantuminen ja taantuminen, jota kumppanini, siis T, ei oikeastaan ole koskaan konkreettisesti nähnyt. Mietin just nyt, että jos hän olis todella nähnyt mihin kuntoon menen, olisko toiminta toisenlaista. Olisko jokin ymmärrys siitä, että toiselle ei voi ihan mitä vaan tehdä - vaan teoilla on vaikutuksensa / seurauksensa. Muistan, kun mulla oli kerran yhden ihmisen takia iso mustelma kädessä, mustelma, jossa näkyi sormien tekemät jäljet. Kun mustelman aiheuttanut henkilö näki ne, hän kysyi: "Olenko minä tehnyt tuon?" Ehkä T:ltä toivois edes joskus vähän vastaavaa reaktiota; onko oikeasti mun aiheuttamaa, että itket; onko mun aiheuttamaa, ettet pysty nukkumaan; onko mun aiheuttamaa, ettet jaksa mennä suihkuun; onko mun aiheuttamaa, että tunnet olevasi arvoton.

Mutta siis, juttelin toukokuussa yhden kaverin kanssa kesää ennakoiden ja koitin pyytää, että hän pitäisi musta edes vähän huolta, katsoisi, etten täysin hautaudu kotiin mikäli jotain "pahaa" tapahtuu. Sopimus tehtiin, mutta sen toteutuminen olikin sitten asia erikseen.

T, varmaan pyydän, että luet tämän, joten onkohan tuokaan kovin ok, että joutuu pelkäämään pahinta kun tietää, että aikaan x.x. - y.y. kumppanillani on kesäloma ja silloin hän saattaa tehdä mulle jotain ikävää ja toimia itsekkäästi. Niinpä. Ihan sama ajatus on taustalla siinä, kun osaan katsoa kalenterista työvuorojen pohjalta, että nyt se juo ja koitan vapaiden alla sopia asioita ajoissa, jotta vapaat ei menis juomiseen - jonka aikana mun yhteydenottoihin ei vastata ja juomista ei voi katkaista niin, että parin pvän jälkeen ottais ite yhteyttä ja sanois, että sori, lipsahti, tuutko beibs tänne vai haetko mut sinne...

Kuitenkaan kaikkein pahimmat pelkoni eivät toteutuneet. Toukokuun lopusta kesäkuun toiselle viikolle asti oli hyvinkin paljon ohjelmaa, tosin yksi sovittu juttu kaatui juomiseen. Tämä juomiskerta lähti tilanteesta, jossa mut käytännössä heitettiin kämpästä pihalle kun tuli parempaa seuraa. Istuin sohvalla täysin  kiireettömässä tilanteessa, kun T:n puhelin soi ja hänen äitinsä kertoi lähtevänsä laivareissun päälle kaverinsa kanssa baariin, tuleeko T mukaan. T ei sanonut puhelussa äidilleen, että minä olen hänen luonaan, vaan lupasi lähteä vartin päästä äidin ja äidin kaverin kanssa baariin. Kolme päivää myöhemmin hänen piti tulla minun luokseni, tiedossa oli yksi keikka, mutta eipä tullutkaan. Seuraavana päivänä piti lähteä festareille, jonne minun kuitenkin oli T:n mukaan pakko tulla, viis hänen käytöksestään. T:n kunto oli sellainen, ettei hän pystynyt edes puhumaan puhelimessa ja koitin kaksi tuntia saada hänet ymmärtämään, että mikäli festareille lähdetään, hänen luonaan pitää olla jotain ruokaa ja kun T dokaa / on krapulassa, hän ei kävele edes lähikauppaan. T: "En minä pysty syömään, en minä tarvitse ruokaa". Minä: "-Niin, mutta kyllä sä huomenna tai ylihuomenna jo haluat syödä, mutta jos kukaan ei käy kaupassa, voi tulla festarireissun päälle aika kova nälkä". T: "Lopeta kiukuttelu ja tule tänne, olisit täällä jo, jos et olis alkanu kiukuttelee". Minä: "-Joo, mut mä oon tässä 2 h koittanu selittää, että kyllä sitä ruokaa tarvitaan...". Lopulta kävin kaupassa ja matkalla T:n luokse oli sekä peura että hirvi todella lähellä. Yöllä T nousi kolme kertaa oksentamaan. Ja jaloissa oli lihaskramppeja. Päivällä hän selitteli veljelleen, että lähtö oli vähän hankala, kun edellinen päivä vähän lipsahti.

Kesäkuun puolivälissä T lähti kahdeksi viikoksi omalle reissulle. Alkureissu meni hyvin, hän soitteli öisin kun isä oli mennyt nukkumaan. Äänestä kuuli aina, että juotu oli, mutta ei ihan hirveitä määriä kuitenkaan.

Sitten koitti juhannus. Alkuun meni ihan hyvin; T oli suvun parissa, minä kaverin kanssa kaverin mökillä. Sitten kävi niin, että T katosi kesken viestittelyn. Laitoin viestin, että jos katkokset viesteissä johtuu juomisesta, en tykkää. T soitti. Pyysin myöhemmin jotain vähän romanttisempaa viestiä, jotta tulis tunne välittämisestä, vaikka hän toisella puolella Suomea olikin. Tässä tuli esiin meidän eroavaisuus, häntä ei haittaa ollenkaan jättää mua omien reissujensa ulkopuolelle (en ole 2 v 2 kk suhteen jälkeen vieläkään tavannut kuin T:n äidin ja veljen, en ketään muuta hänen sukulaistaan), mutta minä poden samaan aikaan toisaalla pahaa mieltä siitä, etten taaskaan kelvannut mukaan - mitään estettä mun lähdölle ei ollut, olen sairaslomalla. Sitten tuli viesti, jossa T valitteli, että on väsynyt ja muut haluaa baariin. Vastasin viestiin, mutta T ei enää vastannut. Katselin puhelinta pitkin yötä - ei mitään. Laitoin viestin, jossa avasin omia tuntemuksiani siitä, kun viestiin ei tule vastausta. Aamulla klo 6 aikaan oli tullut viesti, jossa T sanoi menevänsä nukkumaan ja että jos mun on noin vaikea ymmärtää hänen kiireitään, erotaan.

Kiire alkoi illalla klo 22 viestistä, jossa T valitteli väsymystä ja sitä, että muut haluaa baariin ja kiire päättyi klo 6 siihen, kun T meni nukkumaan. Myöhemmin asiasta on puhuttu sen verran, että kiire tarkoitti juomista, tupakointia, sukulaisten kanssa pelaamista sekä grillaamista. Ymmärtäisin sellaisen kiireen, jossa tehdään vaikkapa pitkä ja vaativa aivoleikkaus tai ollaan sammuttamassa tulipaloa, mutta en oikein tunnista tuota T:n mainitsemaan kiirettä.

T:n palatessa omalta lomareissultaan meidän piti nähdä matkan varrella, olla hotellissa yötä ja tulla sitten yhdessä T:n luokse. Olin ennen hänen matkaansa toivonut, että jos vielä jonkun pienen irtioton ehtisi ennen hänen töihinpaluutaan. T oli huomioinut tämän toiveen ja jo ennen juhannusta kertoi, että hänellä on käytössä äidin auto, koska äiti jää matkan varrelle ja toivoo, että T tuo auton kotiin. Järjestelin omia aikataulujani niin, että pystyn olemaan T:n toivomassa paikassa T:n toivomaan aikaan. T otti vielä yhteyttä ja kertoi, että äiti oli ehdottanut aikaisempaa lähtöä mummolasta, jotta me ehdimme olla kaksi yötä hotellissa. Kaikki ok. Kunnes juhannuksena tapahtuneesta "ymmärtämättömyydestäni" johtuen T suuttui ja muutti suunnitelmia täysin omavaltaisesti tai no, oli hän äitinsä kanssa puhunut, mutta ei mun kanssa. Eli käytännössä voisi sanoa, että T:n äidillä on enemmän päätäntävaltaa minua koskevien romanttisten hotellilomien suhteen kuin mulla itsellä. Erikoinen asetelma, kieltämättä.

Noin neljä päivää ennen oletettua hotellilomaa laitoin T:lle sähköpostia ja koitin kertoa siitä, miten minun on mahdollista julkisilla päästä aiemmin puhuttuun paikkaan ja yritin myös sanoa, että aikataulut pitäisi päättää hyvissä ajoin, jotta en joutuisi ostamaan esim. täysin ylihintaisia junalippuja. T ei vastannut. Lopulta koko suunnitelma kaatui siihen, että asioista ei sovittu ajoissa. T sanoi puhelimessa, että mennään joskus toiste jonnekin. Kysyin, että varmastiko. "Joo joo, mähän lupasin jo".

No, sittenpä suunnitelmiin astui Tampereen reissu. Se reissu, jolla mun pitäis olla nyt. Reissua suunniteltiin puolitoista viikkoa sitten sunnuntaina. Ehdotin, että tulen ma tai viimeistään ti T:n luokse, ti olisi kuitenkin pitänyt lähteä aikaisin Tampereelle. Sitten yö Tampereella ja joko ti tai ke visiitti paikkakunnalle, jossa minulla oli hoidettavia asioita. Ke-to-yö oltaisiin oltu mahdollisesti T:n luona tai tultu minun luokseni, to kuitenkin minun luonani tietystä syystä ja pe takaisin T:n luokse ja pe-la mahdollisesti jotain, su T menisi töihin. Kalenteripalaveri olisi ollut vähän pakkokin pitää 1,5 vkoa sitten sunnuntaina, koska ma T oli töissä ja halusi töistä tultuaan alkaa juomaan. Hän oli ti ja ke vapailla ja halusi juoda myös silloin, hän oli hyvissä ajoin tehnyt selväksi, että minun pitää lähteä jotta hän saa juoda. Hän oli myös sanonut, että minun pitää olla poissa jo silloin kun hän tulee töistä. (Kyllä, näin minua kohdellaan ja näin minua hallitaan vallankäytöllä.) Kalenteripalaverin takana oli ajatus siitä, että a. hotelli pitää varata ajoissa, koska on lomakausi ja b. minun on helpompi kestää se pettymys, että minut on taas kerran ajettu pois (lue: minun kanssani ei haluttu viettää kahta vapaapäivää) juomisen takia. 

Suoraan sanottuna minusta olisi ollut reilua, että kun T halusi käyttää kaksi kaunista kesäpäivää ennemmin juomiseen kuin minun kanssani olemiseen, niin minä olisin saanut toivoa huomiota seuraaville vapaille. No kuinkas sitten kävikään... T sanoi: "Milloin minä sitten juon? Aiotko taas jäädä minua vahtimaan? Et varmasti lähde pois edes silloin, kun menen taas töihin." Laitoin kalenterin kiinni ja totesin, että eiköhän tämä palaveri ollut sitten tässä. En koe kovinkaan kauniiksi ajatusta siitä, että minun kanssani vietettävä aika on "pakko" saada nopeasti lusittua, jotta SAA taas juoda. En tiedä ajattelenko täysin väärin, mutta minusta T:n prioriteetit ovat aika selvät. Ja se loukkaa minua, etenkin kun tuo on tapahtunut niin monta kertaa. Olen kyllä monta kertaa sanonut, että juomiseen liittyvät asiat ovat niitä, joista eniten tulee ongelmia ja olen selittänyt mikä niistä tekee minulle vaikeita, mutta T ei halua kuunnella / keskustella / ymmärtää. Olen sanonut, että kunpa edes saisin tavatessamme jotain muuta kuin sen väsyneen / krapulaisen miehen, joka ahtaa mut pieneen tilaan sohvan päätyyn ja vielä piereskelee mua päin. Eli käytännössä, jos hänen elämässään on toinen rakkaus, joka vie paljon aikaa ja dominoi ajatuksia, niin eikö vastineeksi voisi yrittää panostaa minuun ja edes yrittää huolehtia siitä, että meidän tapaamiset on muutakin kuin sitä surullisenkuuluisaa telkkaria ja Prismaa.

Yritin sopia asiaa vielä nukkumaan mennessä, mutta T kieltäytyi puhumasta. Maanantaina lähdin pois ennen kuin T:n kotiovi sulkeutuu hänen selkänsä takana ja Jallupullo aukeaa. Juuri niinkuin hän oli vaatinut, "lähde pois juomisen tieltä". T laittoi viestiä, mutta ei siitä aiheesta, mitä seuraavilla vapailla tehtäisiin. Keskustelu meni kuitenkin siihen. T väitti, etten ollut kertonut ideasta pe-iltaa koskien ja hän väitti, etten ole kertonut, että paikkakunnalle, jossa minulla oli asioita hoidettavana, pääsee junalla. Viesti päättyi: "Väitätkö vastaan?" Vastasin viestiin ja laitoin todisteeksi sähköpostin, joka osoittaa sen, että olin junan kulkemisesta hänelle jo aiemmin kertonut. Sähköpostin, koska minulla on yhä vanha puhelin käytössä ja nyt testattuani totesin, ettei sillä pysty lähettämään edes multimediaviestiä. Joten ainoa keino todistaa asia oli se kirottu s.posti. Ja siitähän T sitten suuttui. Sain viestin: "Viestioverload, error 404." Tämä toki loukkasi minua. Vastasin kysymykseen, jonka hän oli esittänyt ja sitten hän suuttuu siitä.

Arvata saattaa mitä sitten tapahtui. Kumpikaan ei ottanut mitään yhteyttä enää ma-illan jälkeen. Torstaina T meni töihin ja odottelin, josko hän soittaisi selvittyään ja haluaisi sopia Tampereen reissusta. Ei mitään, ei pe, ei la, ei su. Su-ma T oli yövuorossa, joten maanantain puolella päätin laittaa viestiä, koska T on käyttänyt myös sitä perustelua, että jotain asiaa ei ole voitu sopia, kun MINÄ en ole ottanut yhteyttä tai minä en ole pyytänyt soittamaan tai ihan mitä vaan. Nyt sitten oli pakko koittaa eliminoida se, että T voisi syyttää minua yhteisen lomasuunnitelman kaatumisesta. Vähänpä tiesin. Vaikka tekisin ja sanoisin mitä, asian voi aina laittaa minun toiminnastani johtuvaksi / pettää lupauksen / aloittaa mykkäkoulun / tuhota sekin vähäinen läheisyys, mitä jäljellä on / you name it.

Tässä yksi T:n viesteistä minulle:

"Sit ku asiat ei mee sun mielen mukaan niin sit alkaa kauhea sota. Ja sit mä hermostun siitä ja sit ei ainakaan tee mieli puhua tai sopia asioita. Olisko taas ollut niin vitun vaikea antaa mun olla kaks päivää niin sit ois voinutki tehdä jotain tällä viikolla?! Näköjään oli sulle liian vaikeaa. No sä voit mennä sit vaik X:n kans retkeilemään. Sehän sulle pisti viestiä et haluaa nähdä."

Tästä ilmenee sellainen seikka, jota T ei tunnu havaitsevan itse; mikäli asiat ei mene minun mielen mukaan, sitten ne menevät T:n mielen mukaan. Kuten nyt. Ja tuossahan T sanoittaa sen, että hänen on hankala sietää toisen eriävää mielipidettä. "Sit mä hermostun siitä eikä tee mieli puhua tai sopia asioita". Jos siitä ei voida puhua, mitä viina aiheuttaa tähän parisuhteeseen, niin miksi sitten pitäisi voida puhua siitä, mitä mun ajattelu tai T:n reagointi siihen aiheuttaa tähän parisuhteeseen? Tai no, eihän noista asioista puhuta, vaikka todellakin pitäisi. Epäloogista tuossa on se, että olin tehnyt juuri niinkuin T halusi eli olin lähtenyt juomisen alta pois eli hän "sai olla kaks päivää". Samoin tuosta tulee ilmi se, että kun en taivu T:n tahtoon, rangaistus tulee. Viestin lopussa on suora argumentti: "Minä en halua nähdä sinua". Kunpa vaan itse tietäisin mikä tähän taas kerran johti. Se, että koitin sopia asioita ajoissa, mutta petyin, kun toiselle tärkeämpi ja kiireellisempi sovittava asia oli juominen a. ennen meidän seuraavaa tapaamista ja b. juominen jälkeen seuraavan tapaamisen. Ja jos en ymmärrä, että juominen ON tärkeintä, en saa lainkaan huomiota tai syliä. Ihan vitun reilua, deal with it. 

Toinen T:n viesti: 

"En sanonu et käy noin mut en sanonut ettei käy.         Miks vitussa se ois pitänyt just silloin sopia, ei voinu odottaa et mua ylipäätään kiinnostaisi miettiä asiaa?! Ja sun käytöksessä ei tietenkään taaskaan ollut mitään korjattavaa. Ja taas sä varmaan jauhat asiasta niin kauan et mä annan periksi. Ku sähän et voi sanoa et "niin joo, olis ehkä pitäny puhua tuosta vasta parin päivän päästä." Mitä jos mä en tällä kertaa annakaan periksi? Mitä jos mä oonki riittävän kyllästynyt siihen et se oon aina mä joka pyytää anteeksi ja sanoo tehneensä väärin?" 

Tämä tuli viikko sitten, ma-aamuna klo 5:01. Yli viikko sen jälkeen, kun asiasta koitettiin sopia kalenterien äärellä. Tiistaina olisi pitänyt lähteä reissuun. Asiat sopimatta, hotelli varaamatta. Minun olisi siis pitänyt olla ajatustenlukija. Lisäksi se maininta, että T:n framille nostamat anteeksipyynnöt ja sen sanominen, että on tehnyt väärin, on häneltä vain korulause, ei hän ole aidosti pahoillaan tai myönnä / ymmärrä toimineensa väärin. Jos ihminen ymmärtäisi ko. asiat, hän toimisi jatkossa toisin. Päinvastoin, T on nyt jopa sanonut useamman kerran, että kohtelee minua tietoisesti huonosti. Hän on sanonut useamman kerran ylpeyttä äänessään: "Vain sinua kohtelen huonosti."

Sunnuntaina kävimme uimassa ja sanoin, että kotona täytyy pitää kalenteripalaveri. Se sopi T:lle. Nyt sitten viikkoa myöhemmin hän haluaa sanoa, ettei häntä siinä tilanteessa kiinnostanut miettiä asiaa. Ja mun olis pitänyt myös ymmärtää, että vaikka hän toikin esiin juomisen keskeisen aseman, niin hän olisi kuitenkin ollut taipuvainen mun ehdotukseen. Anteeksi vaan, mutta olen tottunut siihen, että juominen on asia, josta T ei neuvottele. Niin se on ollut suhteen alusta asti. Ja miksi olisi pitänyt sopia ajoissa - no koska minut on opetettu myös siihen, että kun T juo, häntä-ei-saa-häiritä. Ei saa soittaa, ei saa viesteillä ja jos on kiireellistä asiaa, pitää soittaa 112. Näin T on sanonut. Lisäksi nyt on lomakausi, joten muitakin hotellihuoneen varaajia olisi saattanut olla liikkeellä. En todellakaan ymmärrä miksi mun olisi pitänyt sanoa, että asiasta olisi pitänyt puhua vasta parin päivän päästä, siis keskiviikkonako, jolloin T dokasi ellei sitten ottanut krapulaa jo ko. päivälle. Vaiko sitten torstaina kun hän oli töissä tuplavuorossa, silloinko kalenteripalaveri oltaisiin pidetty?

Juu, periksi T ei antanut. Sitä tuskin pohditaan koskaanikinämilloinkaan mitä tämä episodi aiheutti / aiheuttaa. Lomaa ja yhteisiä kokemuksia tarvittaisiin nyt kipeästi, koska suhde on pulmista huolimatta vakiintuneemmalla pohjalla, T:n oma lomareissu oli kaikista suhteemme aikana olleista kesistä helpoin, jokin hyvä ja vakaa ajatus toisesta on. Mutta T:n omaehtoisuus on vaikuttanut minuun niin, että fyysinen läheisyys on lähes täysin kuollut. Kosketus on tärkeää, sen kestän ja sitä kaipaan - kaikenlainen koskettaminen on kyllä vähentynyt huomattavasti - mutta intiimein kosketus on lähes nollassa. Olen sanonut T:lle usein "kannattele hyvää, vahvista sitä mitä ollaan saatu aikaan, vahvista yhteyttä. Näytä, että välität. Näytä, että kuuntelet tai että ajattelet toista. Näytä, että toisen hyvinvointi on tärkeää."

T ajattelee jotenkin erikoisella tavalla niin, että jos on mennyt hyvin, voi alkaa säätää. Mutta eihän se niin ole. Luottamus särkyy ja yhteys kärsii kun aihetta on, vaikka pohjalla olisi mitä.

T tietää mun elämän vaiheista lähes kaiken. Hän on yksi muutamista ihmisistä, joihin olen luottanut niin, että olen voinut kertoa kipeimmätkin asiat. T:llä on käytännössä aika hyvä ja laaja ohjekirja siihen, miten mua voisi yrittää kohdella ja esim. miten muhun tulee suhtautua kun hermostun - selkeä sääntö, anna mun räiskähdellä, kohtaus menee todella nopeasti ohi, mutta mun täytyy saada välillä räiskyä. Tämä tuntuu olevan T:lle se "vaarallisin" vaihe. Usein tuntuu siltä, että hänestä jo eri mieltä oleminen on riitelemistä. Tällä viikolla tuli ilmi myös se, että T kokee, että minä en jousta, mutta hän joustaa aina. Yhtenä esimerkkinä joustamisestani olkoon se, että juuri tälläkin hetkellä mun pitäis olla mulle luvatulla reissulla. Jouduin joustamaan, antamaan periksi, luopumaan, menettämään, pettymään. Siksi, että olen "tommonen" eikä mun kanssa siksi tee mieli puhua tai sopia asioita. Ok.