Tunnista tuntiin

 6 viikkoa näkemättä ja puhumatta, pian 6 viikkoa viestittämättä.

Viimeisin viesti oli T:ltä: "Jaaha, missäköhän välissä mä tommoset sit taas luen 🙄 "

Tilanne oli se, että T oli mun luona 5 päivää ja asiat oli ihan hyvin. Hänen piti lähteä äitinsä synttärikahveille ja sitten piti olla vielä 1 päivä vapaata ja sitten töihin. 2 päivää töissä ja sitten työmatkaksi luettava laivareissu. Ajattelin, että laivalta tai reissun jälkeen T ei soita, joten hän soittaa mulle töihin ajaessaan päivä ennen laivareissua. Ei soittanut. Laitoin jossain vaiheessa viestiä, että odotin sun soittavan kun huomenna on reissu. Sain vastauksen: "Ei jaksanut. 🙁 "

Vastauksen muodosta päättelin, että T on töissä, eikä voi enää soittaa ja oli töihin ajaessaan niin väsynyt, ettei jaksanut puhua. Kello oli 20.15. joten iltaa oli vielä jäljellä. Mutta eihän töistä voi soittaa...

Pari viestiä myöhemmin selvisi, että T ei ollut töissä, vaan kotona. Eli soittaa olisi voinut ihan hyvin. Kun T oli jopa tietoinen, että odotin puhelua häneltä. Minähän en saa soittaa T:lle, koska se häiritsee häntä.

Olikin niin, että T oli ottanut pari ylimääräistä vapaapäivää, mutta ei ollut kertonut sitä minulle selkeästi. Hän sanoi vaihtaneensa työvuoroja, mutta uuden työvuorosysteemin myötä en uskonut, että vuoroja voisi konkreettisesti enää vaihtaa pois. Oletus aiemman tiedon pohjalta oli se, että T on vaihtanut myöhemmin alkavaan työvuoroon.

5 päivää yhdessä oli mennyt ihan ok ja positiivista oli se, ettei T himoinnut viinaa. Vaikka siitä oltiin puhuttu, että mun luona voi jotain juoda, ei kuitenkaan juotu, eikä se tuntunut olevan ongelma. Olin todella tyytyväinen ja ylpeä T:stä, mun mieli oli hyvä ja ajattelin, että T huomasi nyt, että kun meillä on asiat hyvin, hän ei edes kaipaa viinaa. Ajattelin, että suunta on nyt tosi hyvä. Minäkään en ollut kiukkuinen, kun viinan himo ei kiristänyt välejä.

Kun tajusin, ettei T ollut puhunut viinasta, koska tiesi ehtivänsä juoda kotona pari päivää yksin ennen töihin menemistä, minua nolotti. Häpesin sitä, että olin uskonut hyvään ja olin jo ehtinyt kehua kaverilleni sekä eräälle virallisemmalle taholle, että oli kivaa, tehtiin asioita yhdessä, eikä T edes halunnut juoda vaikka oli pian menossa töihin. (Eli ei halunnut varata aikaa juomiselle, kuten yleensä)

Tuli huijattu olo. Viesteissä kerroin T:lle miten olin ajatellut asioiden olevan ja miltä minusta oli tuntunut ja T käänsi asian niin, että valitan nyt hänelle siitä, että hän oli mun kanssa useamman päivän eikä vinkunut viinan perään. Ei, siitä en valittanut, vaan olin tyytymätön siihen, että T johti minua harhaan. Hän oli jopa kertonut, ettei kotona ole juurikaan viinaa ja ettei käynyt Alkossa kotimatkalla. Olin hetken ollut tosi tyytyväinen. 

Kerroin sen, että minusta asiat menivät luonani hyvin ja oli rauhallista olla yhdessä. T vastasi: "Niin, no etkö sä voisi jatkaa rauhallisuutta, ettei kaikki mene taas vituiksi?" Vastuu on siis yhä edelleen aina minulla. Se olen vieläkin minä, joka toimii väärin. Ei T. Jos hän jättää asioita kertomatta, se on minun syytäni. Jos toimin niiden tietojen varassa, jotka minulle on annettu, on minun syytäni, mikäli minulle tulee jostain myöhemmin paljastuvasta seikasta paha mieli. Niinhän se on T:n mukaan, että mun reaktio on väärä. Ainuttakaan hänen ikävää tekoa ei olla selvitetty, kertaakaan ei olla puhuttu mitään asiaa mun näkökulmasta läpi, vaan aina se on niin, että jos minä loukkaannun kun T toimii väärin mua kohtaan, olen viallinen, koska loukkaannun. En saa loukkaantua, koska sitten T kostaa, yleensä mykkäkoululla tai jonkin yhteisen suunnitelman perumisella yksipuolisesti. Milloinkaan T ei pohdi oliko minulla alunperin perusteltu syy loukkaantua tai mitä hän voisi tehdä asian sovittelemiseksi tai hyvittelemiseksi. 

Kun 5,5 viikkoa sitten viestittelimme, laitoin sen suuntaista viestiä, että seuraavilla vapailla voitaisiin nähdä. Toki vapaat olivat T:n vuoronvaihtojen vuoksi lyhyemmät, mutta kuitenkin. T ei kysellyt vapaiden alkaessa mitään. Sitten hän oli muutaman päivän töissä ja pari viikkoa lomalla ja vapailla. Eikä mitään kuulunut. Sitten taas muutama päivä töissä ja parin viikon lomajakso + vapaat. Se on meneillään nyt, eikä mitään ole kuulunut. 

Se tuntuu pahalta siksi, että lokakuussa hän on suunnitellut näitä pidempiä lomajaksoja ja todennut, että voidaan tehdä joku reissu yhdessä. Vielä marraskuussakin hän kyseli sopisiko se, että ensimmäisellä tai toisella lomajaksolla hän on mun kanssa ja jompana kumpana ajankohtana kävisi sukuloimassa. Jossain vaiheessa lomista puhuttiin ja T sanoi: "Varaa sinä sitten joku reissu." T tietää, että tuollaiset varausjutut on mulle jännittäviä / pelottavia, joten tällä hetkellä tuntuu siltä, ettei aito tarkoitus ollut tehdä mun kanssa millään lomajaksolla minkäänlaista ulkomaanmatkaa - mikäli se olisi ollut tarkoitus ja T olisi ajatellut, että joku yhteinen kiva tekeminen olisi paikallaan, niin kyllä T olisi reissun varannut, toki sitä varmaan oltaisiin suunniteltu yhdessä.

Kolmaskin lomajakso on vielä tulossa. Silloin T menee isänsä kanssa matkoille. Kun matkan ajankohtaa varmistelin, T sanoi, että myös kesälle on suunnitteilla reissu isän kanssa. Meillä on T:n kanssa ollut jo 3 yhteistä kesää. Yhtään kesälomamatkaa ei olla yhdessä tehty. 2 kertaa on käyty laivalla, toinen oli vuosipäivä, jolloin T nukkui niin, ettei ehditty syömään, vaikka sitä odotin. Toinen reissu oli sentään hieman onnistuneempi, mutta kova säätäminen siinäkin oli.

Kaksi kertaa on käyty Tallinnassa, ensin Rammsteinin keikalla (pitkä ja hankala tarina, en edes meinannut kelvata mukaan ja jälkipyykki oli rumaa kun T unohti sovitun tapaamisen ja vaihtoi taas kerran työvuoroja) ja sitten joulumarkkinoilla 2022. Myös tuon reissun varaamisessa oli omat haasteensa. Kaksi kertaa on käyty Tampereella viime vuoden loppupuolella, ensin piti käyttää hotellilahjakortti pois ja toinen oli T:n erään pidemmän mykkäkoulun aikana buukkaama "oma reissu", jolle kuitenkin neuvottelin itseni mukaan. Niin, onhan nuokin reissut jotain, mutta melkein aina on ollut jotain ikävää.... yhdellä reissulla T potkaisi minua jääkalikalla jalkaan, kun olin eri mieltä Alkoon menemisestä.

Taas hupenee mahdollisuus yhteisestä lomasta kovaa vauhtia. Vaikka T nyt ottaisi yhteyttä, mitään ei ehditä enää buukata.... Mm. Korkeasaaressa olisi ollut ilmaispäivä, sekin olisi ollut yksi vaihtoehto, mikäli ei ulkomaille asti oltaisi päädytty. Mutta kun ei asioista neuvotella yhdessä, vaan T voi lupailla ja perua. T voi aloittaa mykkäkoulun ja ilmoittaa, että ottaa yhteyttä sitten kun HÄNESTÄ tuntuu siltä.

Nyt sitten tämä 6 viikon ero.... Alussa jakselin melko hyvin ja ajattelin, että oma asenteeni on muuttunut, tilanne oli hieman "joko taas" ja toimintakykyni pysyi melko hyvänä. 2 viikon kohdalla tuli ikävä sitä, miltä T tuntuu lähellä, millaista on nukkua vieressä jne.

Sitten alkoi tulla pulmia, joista T ei tiedä mitään. Olin 2 viikkoa tosi kipeä, eikä ollut ketään, joka olisi käynyt mulle kaupassa. Ja sitten hajosi auto. Sitten on ollut naapurishowta ja yllättäviä uutisia. Eikä T tiedä näistä mitään, koska hän ei ole kertaakaan kysynyt mitä mulle kuuluu.

En minäkään ole häneltä kysynyt, koska viimeisin T:n viesti oli tuo: "Jaaha, missäköhän välissä mä tommoset sit taas luen 🙄 "  Tuo oli vastaus siihen, kun selitin uudestaan miltä minusta tuntui, kun T salasi minulta aika ison asian. Kerroin, miten tunsin, että minua on johdettu harhaan. T olisi voinut vastata jotenkin ymmärtäväisesti ja kuunnella minun kokemustani, mutta reaktio oli aika vähättelevä. Työvuoron vaihto (ja sen myötä seuraavien vapaiden lyhentyminen) kuitattiin näin: "Niin no en mä varmaan sit muistanut sanoa." 

T:n viimeisin viesti on tulkittavissa niin, että hän palaa asiaan kun on "ehtinyt" lukea mun viestit. Ja ehkä jos suuri ihme tapahtuu, asiasta keskustellaan. Hiljaista on ollut. Eilen mietin sitä, kun T joskus sanoi, että jos suhteessa ei ole seksiä, se ei ole parisuhde. No onko parisuhde sitten sellainen, missä ei huomioida tai arvosteta toista? T on puhunut asioista sen verran, että mun pitää lähteä mikäli koen hänen kohtelevan mua huonosti. Asiaa ei siis lähestytä siitä näkökulmasta, että hän kuuntelisi kun kerron miten koen hänen kohdelleen mua huonosti ja koitettaisiin yhdessä pohtia ratkaisuja. 

Minun pitää vaan aina olla kiltti ja rauhallinen. Sitten T:n mielestä asiat sujuu paremmin. Nyt olen ollut 5,5 viikkoa rauhallinen ja hiljaa, mutta silti T:stä ei kuulu mitään. T:n vaatimukset on täytetty, mutta silti hän ei huomioi. Ei tule vastaan, ei jousta. Eikä hän huomaa sitä, että vaikka täyttäisin hänen odotuksensa ja antaisin miten paljon tahansa periksi, hän ei kohtele minua yhtään sen paremmin kuin silloin, kun koitin kapinoida. Kiltteys ja rauhallisuus on vain T:n vaatima kulissi, hänen asettama odotus / edellytys, mutta omasta toiminnastaan hän ei ota vastuuta eikä pohdi omaa osuuttaan asioihin. Hänellä pitää olla helppoa ja mukavaa. Suhteeseen on päädytty yhteisellä päätöksellä ja hän on silloin luvannut minulle tiettyjä asioita. Miten paljon paremmin suhde toimisi, mikäli hän kantaisi oman vastuunsa. Kuulostaa varmaan typerältä, mutta jos T huolehtisi ja osoittaisi, että välittää. Kysyisi joskus, onko jotain mitä hän voi mun hyväksi tehdä. 

Mulla on nyt tietty toive ja odotus sen suhteen, mitä tässä voisi tapahtua. Toisaalta on hyvin todennäköistä, ettei asiat mene mun toiveen / odotuksen mukaisesti. Kirjoitin nyt kuitenkin tänne, kun aamulla tuntui niin pahalta.